Tajusin just että joku vois haluta kuulla mistä mun ja Ms taudin yhteinen taival alkoi :D Se oliki aika jännää se. Kaikki siis alkoi kesäkuussa vuonna 2012, oikea silmä alkoi temppuilla, näkö sumeni, näkökenttään tuli puutoksia ja silmän takana oli kipua. Kävin toki ensin lääkärissä, ja se neuvoi varaaman ajan silmälääkärille, joten sinne siis. Sain ajan nopeesti, heti seuraavalle päivälle, ja todettiin puolison kanssa että selvä, käväästää silmälääkäris, sit kaupan kautta kotiin.
No se ei sit mennykkää niinku elokuvis, menin kyllä silmälääkäriin, mutta se passitti mut suoraa sairaalan silmäpolille ja sille tielle jäin. Sairaalas lääkäri tutki silmää ja todettiin että näköhermo on tulehtunu. Se oli tiistaipäivä, kun sairaalassa olin, ja neljä päivää sielä sit meni.
Tiistaina ei tapahtunu oikein mitään, kun kello oli jo sen verran että ei suurempia tutkimuksia enää ehditty tehdä. Osastolle mut vietiin ja sinne sit jäin aivot ihan tyhjänä. En oikein ees ehtiny tajuta mitä tapahtuu, kuulin vain sanan näköhermontulehdus.
Keskiviikkona sitte näinki jo osaston lääkärin, neurologi se oli, ja se mulle kertoi että näköhermontulehduksen takia pitää nyt sit tutkia ja sulkea pois Ms tauti, eli mun pitää mennä näkökenttäkartoitukseen, magneettikuvaukseen ja multa piti ottaa selkäydinpunktio. Minä vaan nyökyttelin ja myötäislin, olin vieläki niin pihalla kaikesta. Keskiviikkona oli se näkökenttätutkimus ja magneettikuvaus, näkökenttätutkimus paljasti heti että oikeassa silmässä on näkökenttä vain 50% normaalista. Magneettikuvan tulokset tulikin sitte kiireellisenä, koska niissä oli selkeä näyttö että mulla Ms tauti olis. Mulle aloitettiin heti kolmen päivän kortisonipulssi.
Torstaina multa tultiin sit nyhtämään selkäydinnäyte. Lääkärin mukana tuli harjoittelija, jolle annoin luvan tehdä näytteenoton. Se oli ISO virhe. Muhuun sattui ihan hemmetisti ja huusin kivuissani niin lujaa että koko osasto varmaan luuli että mua tapetaan. Muhun ei oo koskaan sattunu niin kovaa. No, sai se harjoittelija näytteensä ja mä sain jäädä makaamaan paikalleni. Kohta jo hoitsu sitte tuliki uuden kortisonin kanssa ja taas olin tipassa. Torstaina kortisoni vasta aiheutti sivuoireita, nivelet alkoi tuntua hyytelöltä ja kaikki maihtui raudalta, ei tehny ees mieli syödä.
Perjantaina sit sainki viimesen kortisonin suoneen ja lääkäri ilmoitti että kotiudun. Mun silmän vointi oli parantunu jonkin verran. Mut lääkäri sanoi että 3 kuukauden kuluttua mun pitää mennä uuteen magneettitutkimukseen, että nähdään vieläkö mun aivois ja kaularangas on muutoksia. Ei mitää, minä tyttö läksin kotiin. Kotona sit tajusinki että prkl, sunnuntaina on pikkuveljen rippijuhlat, ja mun kädet oli hirveäs kunnos. Mulla kun ei tippaa saatu laitettua kämmenien päälle, joten ranteisiin se laitettiin. Siinä vaan kävi niin ettei mun suonet kestäny kanyylia vaan suonet poksahteli iloisesti poikki. Mun molemmat ranteet oli ihan sinipunaset kun kanyylin paikkaa piti vaihtaa niin usein. Ei muuta ku apteettiin hakemaan mahdollisimman isoja haavalaastareita ja ranteet piilon.
Syyskuussa 2012 kävin uudessa magneettikuvassa ja lokakuulle sain ajan lääkäriin. Silloin sitte neurologi totes että kyllä mulla Ms tauti on, aivoihin oli tullu pari uutta muutostakin. Ensin pääsi katkera itku, vaikka olin jo omasta mielestäni yrittäny tottua ajatukseen että mulla saattaa mäsä olla. Hetken siinä sit itkin, mutta itku loppui nopeesti ja tajusin, että mikä helpotus diagnoosi kuitenkin oli. Olin nimittäin kärsiny jo ennen diagnoosia monista oudoista oireista, joille ei ollu selitystä. Nyt oon ihan sinut sairauden kanssa. Tollanen tarina mulla siis. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti