Elämä jatkuu

Noin se on, elämä jatkuu diagnoosista huolimatta. Niinku jo oon maininnu, loppujen lopuksia diagnoosi oli mulle helpotus, se selitti niin monta oiretta joista oon ennen diagnoosia kärsiny, mut ne oireet oli sellaisia että niiden perusteella ei lähdetty mäsää ettimään. Mutta nyt kun on lääkitys suurelta osin kohdillaan niin moni oireista on jääny pois, varsinkaa asentohuimausta mulla ei oo ikävä :D

Ms toki on nyt tuonu mulle muitakin ikäviä liitännäinssairauksia. Mulle puhkes kolmoishermosärky, ja voin sanoa että sellasta kipua en oo kokenu. En ensin tienny mistä oikein on kyse, tiesin vain että leukaluun yhtymäkohtaan ja alaleukaan sattui niin paljon että ihmittelen ettei taju lähteny. Kolmoishermosärky vie kyllä vahvimmanki polvilleen. En pysty tekemään mitään kun kipu iskee, en puhu, en liiku, en itke, en ees hengitä jos ei oo pakko, vaan pysyn hiljaa paikallani kyykyssä tai sikiöasennossa niin kauan että helpottaa. Kokeiltiinhan tähän lääkitystä, ja se toimi kuin unelma, sain olla kokonaisen kuukauden ilman kipua, mutta sit lätkähti naamalle märkä rätti ja todettiin että mun maksa meinaa räjähtää, joten se lääkitys piti lopettaa välittömästi. No tottakai kivut alkoi uudestaan ja nyt niitä sit lääkitään Lyricalla ja Tramalilla, vaihtelevalla menestyksellä.

Migreenit alkoi myös uudelleen, ja kun sitä tutkittiin ja mietittiin niin jouduttiin toteamaan että kyllä Ms laukaisi migreeninkin uudelleen. Mulla on migreeni alkanu jo ihan pienenä, ja kohtaukset loppui kokonaan kun kuukautiset alkoi kun olin 14v. Noin vuosi sitten migreeni ilmoitti taas itsestään, ja sitä tutkittiin, e-pilleritkin vaihdettiin, mutta kaiken jälkeen neurologi totes että ms on ainoa vaihtoehto mikä migreenin laukaisi uudelleen. Aivoissa jokin painaa sellaseen kohtaan, että migreeni aktivoitui.

Ja sitte, uusin juttu, JEE KUSIVAIVAT! No ei helvetissäkää oo jee. Yli 2kk sitten aloin oireilla oudosti, yhtenä aamuna vessaan mennessä totesin että ei hemmetti, ei tipu ei lirise, eli tuli virtsaumpi. Ei muuta ku lääkäriin, rakko tyhjättiin, ja kotiin. Mutta ei se ollu ohi, ehei, siitä se helvetti vasta alkoikin. Kävi niin, että mulla alkoi olla pissahädän tunne KOKO AJAN, siis ihan koko ajan, vaikka rakko olis tyhjäkin, ja se jatkuu edelleen. Kävin neljä kertaa sairaalan päivystykses, lääkkeet sain kahdenlaiset, ei mitään apua, ja lopuksi päädyttiin rakon botoxhoitoon. No, mulla kun on aivan mahtava tapa vetää pahaa karmaa puoleeni, niin ei se botox sitte auttanukkaa. Että se siitä sitten, nyt kärsin jatkuvasta hädäntunteesta, toistokatetroin harva se päivä, ja vien tämän tästä pissanäytteitä labraan, ku jäännösvirtsan takia tulehduksia tulee helposti, mutta enhän mä erota tulehdusoireita kun rakko on paskana, joten mun pitää ite arvioida koska olis hyvä viedä näyte, eli silloin jos oon joutunu katetroimaan normaalia enemmän joskus saattaa olla kirvelyä. Tää on raskasta, kun ei nukuttuakaan välillä meinaa saada, mutta kuka ny kusihädän kans nukuttua sais?

Mutta joo, vaikka kaikkea on tullu, joka paikkaa särkee mennen tullen ja palatessa, lääkkeitä on ihan hirveä läjä ja tarvin välillä paljonkin apua arjessa selviytymiseen, niin silti oon helkkarin iloinen! Ihan oikeasti, oon todella iloinen, mulla on mahtava tukiverkko, ja saan elää ihan omalla tavallani, erilaista, mutta rikasta elämää. En oo koskaan yksin, ja tiedän, että musta on vielä vaikka mihin. Oon niin kiitollinen perheelleni ja puolisolleni, joka ainoa päivä, en tiedä mitä tekisin jos jäisin yksin. <3