Parisuhde + MS, piikkejä vai pumpulia?

Niin, en sit tän kauempaa malttanu levätä, koska huomenna pitää taas soittaa hammaslääkäriin, se perhanan väliaikanen paika irtos. Mutta ei siitä sen enempää, sukelletaan parisuhteeseen. Miten siis Ms ja parisuhde toimii yhdessä? Tosiasia on, että Ms on aina suhtees mukana, halus tai ei. Mutta se miten paljon sen antaa vaikuttaa suhteessa, on ihan itsestä kiinni. Itse oon onnellisesti naimisissa, mies vei vihille muutama vuosi sen jälkeen kun sain diagnoosin. Silloin kun sain diagnoosin, totetin miehelleni että joko sä lähdet nyt, tai et koskaan. No se halus jäädä, eikä oo koskaan kokenu mun sairautta taakkana. Enemmänki mies on utelian ja hyvin kiinnostunu mäsästä, niinku oon minäkin. :) Tottakai tulee myös niitä huonoja päiviä, mutta todella harvoin. Jos sattuu huono päivä, me ollaan molemmat kiukkuusia, ei toisillemme, vaan yleisesti. Mua saattaa suututtaa oire, ja miestä suututtaa se ku mua suuttuttaa ja se oire myös, mies kun ei halua että mulla on paha olla. On helppo olla yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, joka rakastaa ja välittää ja haluaa koko sydämestään auttaa ja tukea.
Välillä oon sit toki kuullu myös ikävempiä asioita. Joidenkin puolisot ei välttämättä edes halua kuulla koko sairaudesta, eli tukea ja apua ei oo saatavilla. Se on tosi iso harmi. Oon monta kertaa miettiny että miks sitte edes pitää pysyä yhdessä? Jos oikeasti tilanne on se että puoliso ei edes halua tai yritä kiinnostua tai auttaa, ja väittää silti kuitenkin rakastavansa sua, niin tarkottaako se sitä? Jos se toinen vain vähättelee sun vointia ja väittää että tyyliin "näyttelet" oireet eikä sua mikään muka oikeasti vaivaa, niin onko se muka rakkautta? Tälläsiäkin suhteita valitettavasti on, se on valitettavan totta. Ms tautia sairastava tarvitsee sen tukiverkon, sen läheisen.
Sitte on niitäkin suhteita missä ollaan yhdessä monen monta vuotta, toinen puolisoista sairastaa Ms tautia ja se on ihan ok tälle toiselle osapuolelle, saatetaan olla yhdessä vaikka kuinka kauan ja sit yhtäkkiä naps, puoliso ilmoittaa että en enää haluakkaa olla sun kans, en jaksa elää sairaan ihmisen kanssa. Tääkin on valitettava tosiasia. Miks näin käy? Tuskin sitä tietää kukaan muu päitsi se joka päättää suhteesta lähteä.
Sitten on tottakai niitäkin suhteita, missä on päätetty selvitä yhdessä vaikka läpi harmaan kiven eikä anneta sairaudelle valtaa. Sellasia pariskuntia on ihana kattoa, koska niistä näkee niin selkeesti miten sitoutuneita ne on toisiinsa.
Mutta jokatapauksessa tilastot on ilkeitä, koska niiden mukaan suurin osa jotain merkitsevästi elämään vaikuttavaa sairauta sairastava jää yksin, on yksin alusta sti tai jätetään jossain vaiheessa, se on surullista. Mutta niin se menee, ei sairaan ihmisen kanssa oo helppoa olla, se on ihan totta. Missään nimessä ei todellakaan voi siis vaatia että sen puolison on pakko pysyä rinnalla alusta loppuun, ei, sellasta ei saa vaatia vaikka olis kuinka sairas, koska joskus nyt vaan oikeesti se toisen sairauden aiheuttama "taakka" kasvaa suhteen liian isoksi ja siinä suhteessa on vaan mahdotonta pysyä. En tosiaan tuomitse niitä jotka puolisonsa jättää jos oma vointi ja jaksaminen alkaa loppua, ja lähtee ns. järkevistä syistä. Mutta sitte oon aika vihanen näille törpäille jotka ei yhtään välitä puolisonsa sairaudesta vaan vähättelee ja naljailee, mut väittää silti rakastavansa, ja loppujen lopuksi jättää siitä yksinkertasesta syystä että toinen on sairas, ja se on karseeta, että jos toinen ois terbe niin sitte kyllä vois olla suhtees, mut ei jos se toinen on sairas. On vähä vaikee selittää mitä tarkotan, mut toivottavasti tajusitte, tarkotan tos viimeses siis niitä ihmisiä, jotka pitää sairaita jotenkin ällöinä, ihan ku sairas ihminen olis alinta kastia, arvoton.

Mut kaikenlaiseen törmää, suhteita on monenlaisia, tossa vaan osa esimerkeistä, noi on aikalailla yleisimmät. Mä silti ihan sydämestäni toivon ettei kukaan jää roikkumaan suhteeseen vaan sen takia että haluaa olla jonkun kanssa. Jos se puoliso vain vähättelee sun sairautta, ei edes yritä auttaa ja tukea ja saa sut tuntemaan olos kurjaksi, niin älä jää sellaiseen suhteeseen. Sellanen suhde on kuin myrkkyä, koska aikaa myöden alkaa helposti uskoa että on kaiken sen vähättelyn arvoinen eikä ansaitse parempaa ja pian huomaa olevansa yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, joka ei arvosta sua itseäsi ollenkaan vaan näkee sussa vaan sen kamalan sairauden.

Välillä jokainen suhde sisältää piikkejä, välillä ihanaa pumpulia, mutta kaikesta selviää jos on halu jatkaa yhdessä eteenpäin sairaudesta huolimatta. Jos piikkejä on huomattavan paljon, miettikää onko suhde kaikkien piikkien arvoinen. Ja muistakaa myös että liika pumpulikin on pahasta :D Se joka väittää että "voi kun mun suhde on pelkkää pumpulia, ei me ikinä ees kinastella", valehtelee. :P Tosiasia! Ei yksikään suhde oo pelkkää pumpuliunelmaa :D Jokaisella on oikeus onneen, mutta älkää koskaan uhratko omaa onneanne sellaisen vuoksi, joka sitä ei ansaitse. :)

Pumpulipupu kiittää ja kuittaa <3