Hengähdystauko

Huh, nyt on kaikki mahdolliset paperihommat tehtynä! Kauhia ku ne vei paljo aikaa ja voimia, oon ihan naatti, mutta nyt hakemukset on matkalla ja loppu on kelasta kiinni. En tosin usko että tulee bumerangina hakemukset takaisin, sain kuitenkin apua hakemuksien täytössä sellaselta joka niitä työkseen tekee. En millään olisi osannu tehdä kaikkia hakemuksia... Niinku oon jo aiemmin tainnut mainita, mulla on huono näkömuisti, ja se vaikuttaa myös luetun ymmärtämiseen. En olisi nimittäin tajunnu varmaan puoliakaa niiden hakemuksien kysymyksistä. Kurjaahan se on, mutta jos oikeasti haluan ymmärtää mitä papereis tarkotetaa, jonku täytyy lukea ne kysymykset mulle ääneen. Se ei välttämättä riitä että mä ite luen asiat ääneen itselleni, sen pitää olla joku muu joka lukee, vain silloin info menee mun päähän asti.

Täytyy muuten kyllä sanoa että tuo pyörätuoli on pelastus! Siis en muista koska viimeksi kauppareissut olis ollu näin helppoja. Ei kipuja, ei väsyneitä jalkoja, ei ärtymistä kipeiden ja kankeiden kinttujen takia. Tää on ihanaa! Ja oon aika yllättyny siihen miten paljon ihmiset tarjoaa apua. Siis vaikka mun mies mua työntelis tuolissa niin silti ihmiset haluaa auttaa esimerkiksi ovien avaamisessa. Kelastaki ku lähdettiin, kelan työntekijä tuli pitämään ovia auki ulos asti. Oon kyllä positiivisesti yllättyny. :) Kunpa kaikki ihmiset oppis auttamisen jalon taidon, se niin kovin monesti unohtuu kun ajatellaan itsekkäästi, kyllä, itsekkäästi, että kyllä joku muu auttaa. Tai että en mä nyt ehdi uhrata minuuttia ajastani oven avaamiseen. Oikeasti, se on itsekästä, ajatelkaapa niin tajuatte että just sitä se on.

 Toisen auttaminen ei vaadi paljoia aikaa, ja auttamallla saatatte pelastaa toisen päivän. :) Uskokaa, se joka apua tarvii, on varmasti hyvin iloinen saadessaan apua. Ihmisten pitäis opetella auttamaan ja lopettaa se typerä ajattelu että kyllä joku muu auttaa. Jos kaikki ajattelee noin niin jääkö jäljelle sitä auttajaa? Ei jää. Onneksi maailmas on vielä pyyteettömiä ihmisiä jotka on valmiita auttamaan. Olkaa siis kilttejä ja tulkaa ulos kuplastanne ja ojentakaa käsi apua tarvitsevalle. Nyt itse pyörätuolissa istuessani oon saanut seurata ihmisiä ja ihmisten reaktioita, ja oon toki sitä mieltä että nykyään ihmiset auttaa hiukan helpommin kuin ennen, mutta silti, liian harvoin. Muistakaa, EI OO HÄPEÄ AUTTAA, häpeä on olla auttamatta. :)