Siis kyllä, vielä vähän lisää sairaalaa. Tosiaan, olin urologilla maanantaina kontrollis ja se meni mahtavasti :D Taisin peräti 3 minuuttia istua lääkärin kans saman huonees, yhdessä todettiin että kaikki on loistavasti, lääkitys toimii ja sähköstä on ollu iso hoitovaste, eli sovittiin vaan yhdessä että sähkö jatkuu ja kontrolli on 1,5 vuoden päästä ellei mulle tuu jotain muuta vaivaa :D Eli se meni loistavasti.
Tiistaina oliki sitte vuorossa neurologin vastaanotto. Kerron nyt ensin tämän, kuus päivää ennen koko neuron aikaa aloin epäillä että mulla on näköhermon tulehdus, joten se kyllä vähä lasku fiilistä. Tiistaina sit ensimmäinen asia mistä neurolle kerroin oli mun epäilyni tulehduksesta. Kerroin oireet, koska ne alkoi, miten eteni, tuntuuko kipua, blaa blaa blaa, koko setin. No, kerrankin tämä mun neurologi otti homman asiakseen ja päätti siltä istumalta soittaa silmäpolille että pääsisin kiireellisenä päivystyspotilaana mahdollisimman pian tutkimuksiin silmälääkärille. No se onnistui nopeesti, vain kaks tuntia neuron ajan jälkeen istuin silmäpolilla, sielä mua tutkittiin vaikka ja kuinka, niin monella tapaa ei oo koskaan ennen silmiä tutkittu, tehtiin värinäkö testi, mitattiin näöntarkkuutta, otettiin paineet, kuvattiin silmänpohjat, otettiin kerroskuvat silmistä yms. Lopputulos, optikus neuriitti, eli olin oikeassa, näköhermon tulehdus mulla on, ja käsky kävi että kortisonipulssiin, joten vappu meneekin sitten sairaalassa maatessa XD Olisin muuten jääny sairaalaan jo eilen, mutta neurologian osasto oli ihan täynnä ja mulle sanottiin että osastolta soitetaan mulle heti kun tulee vapaa paikka. No sitä puhelua ei tarvinnu kauaa odottaa. Sairaalasta ku pääsin kotiin niin ei menny kauaa ku jo osastolta tuli puhelu että perjantaina mun pitäis sit sinne mennä. Ihanaa, viikonloppu sairaalassa. Sarkasmia... No, mikäs sielä toisaalta ollessa, ruokahuolto pelaa ja osastolla on mukavan rauhallista ja tapaa uusia ihmisiä. Joten nou hätä :D
Muutenkin neuron käynti sujui mallikkaasti, paljon uutta, invalausunto lähti menemään, yks kipulääke vaihdetttiin toiseen, magneettikuvaus kutsuu, en enää ees muista mitä kaikkea tuli :D Mut tossa nyt osa, tärkeimpänä nyt tuo että sairaala kutsuu :D Enköhän mä sielä sit kirjottele jotain :)
keskiviikko 27. huhtikuuta 2016
torstai 21. huhtikuuta 2016
Lisää sairaalaa
Jep, eilen viimeksi kävin sairaalas, ylävatsan ultras ku neurologi niin päätti. No, kaikki oli niin hyvin ku vaan olla ja voi.Ens viikolla vielä pitäis jaksaa, ja sit loppuu kauhee ravaaminen, vaan kerran kuukaudes enää pitää sairaalas käydä ens viikon jälkeen. Ja ne käynnit on ihan jees, sitä säärihermon sähköhoitoa. En oo vieläkään saanu kaikkia lankoja omiin käsiini mutta kyllä nyt jo paremmin menee.
Migreenistä tosin on tullu iso riesa ja riippakivi, lähes joka ainut päivä viimeisen parin viikon aikana on tullu vähintään se yks aura... Jotenkin vain alan turtua koko migreeniin. Kohtaukset alkaa olla jo ihan arkipäivää, en noteeraa niitä enää juuri kuinkaan. Lähinnä tuumaan vaan mielessäni että jahas, taas mennään, otan täsmälääkkeen lähimmästä paikasta, koska oon ripotellu niitä pitkin kämppää aina käden ulottuville, ja sitte suunnistan muutamaksi tunniksi pimeeyteen makaamaan. Mut uskokaa tai älkää, olin tosissani tuon täsmälääkkeiden kylvämisen kanssa :D Mulla on ihan oikeasti täsmälääkkeitä säilöttynä vähä joka paikkaan, aina 2 tablettia per paikka. Se lääke pitää olla saatavilla juts heti sillä sekunnilla kun näen ekan vilauksen aurasta. Eli nyt mulla on niitä aika laajasti, näin:
- 2 tablettia purkissa tietokoneen vieressä
- 2 tablettia omassa lompakossa
- 2 tablettia miehen lompakossa
- 2 tablettia kännykän suokakotelon taskussa
- 2 tablettia yöpöydän laatikossa
- 2 tablettia autossa
Niin ja tottakai lääkelaatikossa on täsmälääkkeitä ettei ne lopu. Siis joo, teitä monia taitaa nyt vähän huvittaa ja naurattaa mun lääkkeiden kylvä ja luulette mua höppänäksi tai vainoharhaiseksi, MUTTA, koittakaas ite elää sellasen migreenin kans, joka ei todellakaan kato aikaa tai paikkaa vaan saattaa millä sekunnilla tahansa alkaa, ilman mitään syytä, ihan milloin vaan, ja tarkoitan tuota. Se voi tulla sun nukkuessa, lukiessa, urheillessa... Ihan milloin vaan. Ja se lääke on sellainen joka on otettava välittömästi ensioireiden tullessa, muuten se ei toimi ja helvetti on irti. Ja siks toisekseen, mulla on nykyään n. 20 kohtausta kuukaudessa, joten... Joko alatte käsittää miks oon kylväny lääkkeitäni mielipuolisesti ympäri kämppää? Toivottavasti.
Ehkä tosin nyt ajattelette että valehtelen? Ettei tollanen määrä migreenikohtauksia voi olla totta? En valehtele ja tuo on totta, tää on ihan todellista, yhtä todellista ku se että sä nyt luet tätä tekstiä. Tai sitten te toivoisitte että tämä ei oo totta? Että kenenkään ei pitäisi kärsiä näin? Noh... Sori nyt mutta pakko se on sanoa, tämä on sitä raakaa ja raadollista todellisuutta. Jotkut pääsee elämässä vähemmällä, jotku saa enemmän, minä sain enemmän, oon oikee diagnoosi roskis, mutta tiedättekös... En vaihtaisi päivääkään elämästäni pois. :) En sitä kun sain lapsena vuorokauden mittasen migreenikohtauksen joka vai mut sairaalaan asti, en päivää kun sain Ms-diagnoosini, kolmoishermosärkyni tai pahat rakkovaivani. Nuo kamalatkin päivät kuuluu elämään, ja yhdessä hyvien päivien kanssa ne muodostaa musta mut. Ilman tuota kaikkea en olise se ihminen joka nyt oon, olisin irrallinen. Nyt oon kokonainen, täysin oma itseni, ja rakastan itseäni juuri tälläisenä. :)
Migreenistä tosin on tullu iso riesa ja riippakivi, lähes joka ainut päivä viimeisen parin viikon aikana on tullu vähintään se yks aura... Jotenkin vain alan turtua koko migreeniin. Kohtaukset alkaa olla jo ihan arkipäivää, en noteeraa niitä enää juuri kuinkaan. Lähinnä tuumaan vaan mielessäni että jahas, taas mennään, otan täsmälääkkeen lähimmästä paikasta, koska oon ripotellu niitä pitkin kämppää aina käden ulottuville, ja sitte suunnistan muutamaksi tunniksi pimeeyteen makaamaan. Mut uskokaa tai älkää, olin tosissani tuon täsmälääkkeiden kylvämisen kanssa :D Mulla on ihan oikeasti täsmälääkkeitä säilöttynä vähä joka paikkaan, aina 2 tablettia per paikka. Se lääke pitää olla saatavilla juts heti sillä sekunnilla kun näen ekan vilauksen aurasta. Eli nyt mulla on niitä aika laajasti, näin:
- 2 tablettia purkissa tietokoneen vieressä
- 2 tablettia omassa lompakossa
- 2 tablettia miehen lompakossa
- 2 tablettia kännykän suokakotelon taskussa
- 2 tablettia yöpöydän laatikossa
- 2 tablettia autossa
Niin ja tottakai lääkelaatikossa on täsmälääkkeitä ettei ne lopu. Siis joo, teitä monia taitaa nyt vähän huvittaa ja naurattaa mun lääkkeiden kylvä ja luulette mua höppänäksi tai vainoharhaiseksi, MUTTA, koittakaas ite elää sellasen migreenin kans, joka ei todellakaan kato aikaa tai paikkaa vaan saattaa millä sekunnilla tahansa alkaa, ilman mitään syytä, ihan milloin vaan, ja tarkoitan tuota. Se voi tulla sun nukkuessa, lukiessa, urheillessa... Ihan milloin vaan. Ja se lääke on sellainen joka on otettava välittömästi ensioireiden tullessa, muuten se ei toimi ja helvetti on irti. Ja siks toisekseen, mulla on nykyään n. 20 kohtausta kuukaudessa, joten... Joko alatte käsittää miks oon kylväny lääkkeitäni mielipuolisesti ympäri kämppää? Toivottavasti.
Ehkä tosin nyt ajattelette että valehtelen? Ettei tollanen määrä migreenikohtauksia voi olla totta? En valehtele ja tuo on totta, tää on ihan todellista, yhtä todellista ku se että sä nyt luet tätä tekstiä. Tai sitten te toivoisitte että tämä ei oo totta? Että kenenkään ei pitäisi kärsiä näin? Noh... Sori nyt mutta pakko se on sanoa, tämä on sitä raakaa ja raadollista todellisuutta. Jotkut pääsee elämässä vähemmällä, jotku saa enemmän, minä sain enemmän, oon oikee diagnoosi roskis, mutta tiedättekös... En vaihtaisi päivääkään elämästäni pois. :) En sitä kun sain lapsena vuorokauden mittasen migreenikohtauksen joka vai mut sairaalaan asti, en päivää kun sain Ms-diagnoosini, kolmoishermosärkyni tai pahat rakkovaivani. Nuo kamalatkin päivät kuuluu elämään, ja yhdessä hyvien päivien kanssa ne muodostaa musta mut. Ilman tuota kaikkea en olise se ihminen joka nyt oon, olisin irrallinen. Nyt oon kokonainen, täysin oma itseni, ja rakastan itseäni juuri tälläisenä. :)
maanantai 11. huhtikuuta 2016
Sairaalaa, sairaalaa ja sairaalaa
Tälle kuulle ei paljon muuta tunnu mahtuvankaan ku sairaalakäyntejä. No ei niitä oo ku neljä mutta silti, ja tottakai kaikki on eri päivinä. Pyh, olisivat voineet edes osan ajoista laittaa samalle päivälle, koska ykskin aika on niin turhauttava, tlävatsan uktraäänitutkimus... Sen takia pitää mennä sairaalaan asti. Huomenna on rakon sähkö, sinne meen mielelläni, loppukuusta on neurologin ja urologin ajat. Neurologin aika lähinnä suututtaa, se neuro ei tunnu välittävän tippaakaan mun asioistani ja muutenkin oon vähän sukset ristissä sen kanssa. Ja tällä kertaa se saa kyllä luvan perehtyä mun migreeniin uudestaan, koska kohtauksia tulee vieläkin todella usein. Nytkin on, mutta särky on hyvin pieni joten oon sentään edes osittain toimintakykyinen. Kyllä tähän pitää joku pätevämpi lääkitys saada. Siis täsmälääkkeet toimii ku unelma, niistä en luovu, mutta estolääkitys on yhtä tyhjän kanssa, ei siitä tunnu olevan mitään apua. E-pilleritkin vaihdettiin vuosi sitten ihan sen takia että auralliseen migreeniin ei saa syödä yhdistelmäpillereitä, joten e-pillerit muuttui minipillereiksi. Aluksi toki migreeni vähentyi mutta vain hetkeksi ja sitte se villaantui uudelleen. Tuntuu siltä että migreenit on nykyään uudet kuukautiset, ihan se takia että minipillereiden aloituksen jälkeen kuukauden päästä tuli menkat, mutta sen jälkeen ne on jääny kokonaan pois, ei oo näkyny ollenkaan, ei ees vilaukselta. Onhan se kyllä hienoa :D En toisaalta yhtään kaipaa kuukautisia, mutta sitte taas olis kyllä kiva nähdä onko ne vielä olemassa, tietäis ainakin että kroppa toimis niinku pitää.
Sitte mulla on se urologin aika. Sitä odotan melkoisella jännityksellä, koska mulla ei oo hajuakaan kuka mun urologi nykyään on... En sitten yhtään tykkää ku lääkärit vaihtuu. Siis mulla oli aluksi nainen urologina, se oli mukava ja sen työnä oon käyny muistaakseni viis kertaa. Mutta sitte yhdellä kerralla se oliki häipänny. Siis menin ihan normaalisti uron pollille, ja ihmettelin jo vastaanottotiskillä että miks mut ohjattiin eri huoneen taakse odottelemman ku yleensä. No toki aattelin ensin fiksusti että ehkä mun urologi on vaan vaihtanu huonetta. No ei ollu. Hoitaja tuli kutsumaan mut sisälle, ja tuolilla istui joku ihan muu ku nainen. Siinä istui mies. No tervehdin häntä tottakai ja kysyin sitte että middäd mun oma urologi on? Onko hän mahdollisesti saikulla tai lomalla. No ei kuulemma, vaan tämä mies kertoi että juu, se nainen on lähteny tampereelle töihin. Just, olipas kiva ylläri. tämä mieskin oli mukava ja ajattelin että eipä tässä mitään, olkoon sit uus urologi mulla. No ei se mieskään sitte piru vie pysyny sairaalassa! En muista minkä asian vuoksi soitin joskus vajaa vuosi sitte uron polille ja kysyin että olisko mahdollista saada soittoaika tälle mun uudelle urologille. Ei ollu, hoitaja kertoi että tämmä mies ei oo enää heillä töissä! No siinä minä sitte sönkötin asiaani huuli pyöreenä ja sain puhua samantien jonku toisen urologin kanssa. Eli kaks urologia on jo häipänny johonki hornantuuttiin, ja nyt mulla ei oo minkään valtakunnan tietoa kuka mulla nyt sit on urologina ku sinne meen tässä kuussa... Taas uus lääkäri jonka kans pitää käydä kaikki samat vanhat asiat läpi. Toivottavasti tämä tuleva urologi nyt sitte on vähä pysyvämpää sorttia, en kyllä jaksa enää lääkärinvaihtoja.
Tällästä tänään, vieläkin on kaikki melkosta hässäkkää mutta pikkuhiljaa asiat alkaa selvitä ja saan taas langat omiin käsiini. Ellei sitten neurologi sekaa asioita entisestään, sillä tuntuu olevan sellainen taito.
Sitte mulla on se urologin aika. Sitä odotan melkoisella jännityksellä, koska mulla ei oo hajuakaan kuka mun urologi nykyään on... En sitten yhtään tykkää ku lääkärit vaihtuu. Siis mulla oli aluksi nainen urologina, se oli mukava ja sen työnä oon käyny muistaakseni viis kertaa. Mutta sitte yhdellä kerralla se oliki häipänny. Siis menin ihan normaalisti uron pollille, ja ihmettelin jo vastaanottotiskillä että miks mut ohjattiin eri huoneen taakse odottelemman ku yleensä. No toki aattelin ensin fiksusti että ehkä mun urologi on vaan vaihtanu huonetta. No ei ollu. Hoitaja tuli kutsumaan mut sisälle, ja tuolilla istui joku ihan muu ku nainen. Siinä istui mies. No tervehdin häntä tottakai ja kysyin sitte että middäd mun oma urologi on? Onko hän mahdollisesti saikulla tai lomalla. No ei kuulemma, vaan tämä mies kertoi että juu, se nainen on lähteny tampereelle töihin. Just, olipas kiva ylläri. tämä mieskin oli mukava ja ajattelin että eipä tässä mitään, olkoon sit uus urologi mulla. No ei se mieskään sitte piru vie pysyny sairaalassa! En muista minkä asian vuoksi soitin joskus vajaa vuosi sitte uron polille ja kysyin että olisko mahdollista saada soittoaika tälle mun uudelle urologille. Ei ollu, hoitaja kertoi että tämmä mies ei oo enää heillä töissä! No siinä minä sitte sönkötin asiaani huuli pyöreenä ja sain puhua samantien jonku toisen urologin kanssa. Eli kaks urologia on jo häipänny johonki hornantuuttiin, ja nyt mulla ei oo minkään valtakunnan tietoa kuka mulla nyt sit on urologina ku sinne meen tässä kuussa... Taas uus lääkäri jonka kans pitää käydä kaikki samat vanhat asiat läpi. Toivottavasti tämä tuleva urologi nyt sitte on vähä pysyvämpää sorttia, en kyllä jaksa enää lääkärinvaihtoja.
Tällästä tänään, vieläkin on kaikki melkosta hässäkkää mutta pikkuhiljaa asiat alkaa selvitä ja saan taas langat omiin käsiini. Ellei sitten neurologi sekaa asioita entisestään, sillä tuntuu olevan sellainen taito.
keskiviikko 6. huhtikuuta 2016
Täällä ollaan ^^
Anteeksi kauheasti kun oon ollu niin pitkään ihan hiljaa! Toisaalta ei oo ollu paljoa kerrottavaa, toisaalta taas kerrottavaa on niin paljon etten tiedä mistä alpottaisin. Siis tällä hetkellä tilanne on se että yritän ihan tosissani pitää kaikki langat käsissä ja pysyä itte kasassa. :D
Tällä hetkellä käyn melkosta vääntöä neurologin kanssa mun lääkityksestä, ja alan olla melko varma että se neyro tekee kaikkensa hankaloittaakseen mun elämää. Eli niin, mulla on sen kanssa sukset ristissä nyt aika hyvin. Tän kuun loppupuolella on aika sairaalaan ja silloin saan jutella neuron kans naamatusten pitkästä aikaa, ja voi pojat voitte uskoa että käytän sen vastaanottoajan hyödyksi. Puheilmessa käydyt keskustelut neuron kanssa on ollu ihan tyhjää... Se ei ees tunnu haluavan tarjota ratkaisuja tai apua mun tilanteeseen ja välillä tuntuu että se jopa valehtelee mulle. Väittää mm. että ei oo sellasta kipulääkettä joka olis pitempiaikaisessa käytössä turvallinen. Tämän väitteen todenperäisyyttä epäilen. Siis tottakai tajuan että jotkin lääkkeet on jopa vaarallisia pitkäaikaisessa käytössä mutta haloo... En tarvitsisi edes pitkäaikaiseen käyttöön mitään vaan kohtaustyyppisiin iskukipuihin helpotusta, eli vain silloin tällöin käytettävän lääkkeen. Niin ja tuntuu että neuro epäilee mun sanojani... On kamalaa käydä sellasella neurolla, joka ei tunnu uskovan sua. Käynnin jälkeen fiilis on aina kamala ja tyhjä.
Että tällästä... Kirjoittelen enmmän sitten kun asiat alkaa ratketa ja saan kasattua itteni ja asiani edes jotenkin nippuun. Nyt kaikki on vaan levällään. Mutta kyllä tää tästä :)
Tällä hetkellä käyn melkosta vääntöä neurologin kanssa mun lääkityksestä, ja alan olla melko varma että se neyro tekee kaikkensa hankaloittaakseen mun elämää. Eli niin, mulla on sen kanssa sukset ristissä nyt aika hyvin. Tän kuun loppupuolella on aika sairaalaan ja silloin saan jutella neuron kans naamatusten pitkästä aikaa, ja voi pojat voitte uskoa että käytän sen vastaanottoajan hyödyksi. Puheilmessa käydyt keskustelut neuron kanssa on ollu ihan tyhjää... Se ei ees tunnu haluavan tarjota ratkaisuja tai apua mun tilanteeseen ja välillä tuntuu että se jopa valehtelee mulle. Väittää mm. että ei oo sellasta kipulääkettä joka olis pitempiaikaisessa käytössä turvallinen. Tämän väitteen todenperäisyyttä epäilen. Siis tottakai tajuan että jotkin lääkkeet on jopa vaarallisia pitkäaikaisessa käytössä mutta haloo... En tarvitsisi edes pitkäaikaiseen käyttöön mitään vaan kohtaustyyppisiin iskukipuihin helpotusta, eli vain silloin tällöin käytettävän lääkkeen. Niin ja tuntuu että neuro epäilee mun sanojani... On kamalaa käydä sellasella neurolla, joka ei tunnu uskovan sua. Käynnin jälkeen fiilis on aina kamala ja tyhjä.
Että tällästä... Kirjoittelen enmmän sitten kun asiat alkaa ratketa ja saan kasattua itteni ja asiani edes jotenkin nippuun. Nyt kaikki on vaan levällään. Mutta kyllä tää tästä :)
Tilaa:
Kommentit (Atom)