Ruokamessut

Noniin, pitkästä aikaa täälä, mutta eipä oo ollu oikein mitään kerrottavaa, kesä tuli, kesä meni ja syksyyn ollan kääntymässä. Tai no, mikä kesä? Ei ollu hellepäiviä juuri ollenkaan, mutta toisaalta taas... Mä oon vaan iloinen että on ollu niin viileää. :D On jaksanu paremmin, ja voinu muuutenkin paremmin kun ei oo tarvinnu kärvistellä helteessä. Ne harvat hellepäivät oli yhtä tuskaa, ja musta tuli kuiva kuin korppu ja ihan voimaton. Eli kiitos viileä kesä! :D

Mutta niin, Ruokamessut 2017, sinne pääsin tänäkin vuonna, äidin ja isän kanssa. :) Eli siis ne jotka ei tiedä mitkä ne on, googlettamalla löytyy kyllä tietoa, mutta lyhykäisyydessään ne voi selittää näin: Joka vuosi Kauhajoella järjestettävät messut, joissa pääpaino on ruualla, ruuan tuottajilla, ja ennenkaikkea kotimaisuudella. Esitellään kauden uutuuksia, myydään tuotteita, kaikki on aina tuoretta ja maistelupisteitä löytyy. Esitelijät jakavat hyvin mielellään tietoa tuotteistaan, kertovat miten tuote on "syntynyt", millaiseen käyttöön se soveltuu, kenelle tuote soveltuu, eli voivatko esimerkiksi kasvissyöjät hyötyä tuotteesta. Messuilta löytyy myös muitakin tuotteita, kuten käsityönä tehtyjä koruja, laukkuja, pipoja, paitoja, kaikenlaista, ja nimenomaan suomessa tuottettuja tuotteita ovat.

Tänä vuonna iskin silmäni heti messuille saavuttuamme yhteen tiettyyn kojuun, missä myytiin hilloja. :D Kun siis viime vuonna sain maistaa aivan älyttömän hyvää hilloa yhdellä esittelypisteellä, jossa kyseistä hilloa sai puuron kaveriksi lautaselle maisteltavaksi. Hillo oli niinkin jännä kuin puolukka/tomaatti - hillo, se oli todella hyvää, ja tänä vuonna löytyi jotain vielä parempaa, mansikka/raparperi - hilloa! <3 Namia! <3 Makeaa se oli, mutta voin vaan kuvitella miten hyvää se on puuron kanssa! Voin helposti kuvitella sen joko kaurapuuron kylkeen, tai mun suosikkini Ohramanna puuron kylkeen :) Taitaa pian olla puuropäivä :D

Löytyi messuilta sitten ihan outojakin tuotteita, esimerkiksi valkosipuli sinappia ja mustikkajuustoa. Se mustikkajuusto oli jo valmiiksi sen väristä ettei olis tullu mieleenkään maistaa :D Miettikää ny, osaksi mustikkaisen sinistä juustoa... Ei kiitos. :D

Kaikenkaikkiaan tää päivä oli ihan mahtava! Oli tosi kiva kierrellä messuja vanhempien kanssa, ihmeteltiin, naurettiin ja maisteltiin tuotteita. Ja lopuksi vielä käytiin subit syömässä. Kotiin kun pääsin niin meni vain hetki ja nukahdin, hupsis. :D Ensikertaan :)

Kesä, sade ja rock

Vihdoin täälä taas, jokseenkin palautuneena. Tuntuu että tohinaa on riittänyt sen verran etten yksinkertaisesti oo ehtiny täne, ja viime viikko on menny palautuessa. Kesä tuli, mutta mun onnekseni tuntuu enemmän on viileitä ja sateisia päiviä,en kestä hellettä enää läheskään yhtä hyvin kuin esimerkiksi viime vuonna, että sikäli huomaa sairauden edenneen. Nautin kesästä edelleen, mutta teen sen varjossa ja viileässä, mieluiten jäätelöpurkin kanssa. Mmmmmm, Ben & Jerry's, Empower Mint <3 Oon niin koukussa tuohon jätskiin! Tossa kuva, suosittelen ehdottomasti maistamaan jos vähääkään mintusta tykkää! :D

Mitäs muuta...? Niin, juhannus! :D Se meni perinteiseen tapaan Nummirockissa! Yksinkertaisesti ihan mahtava reissu! Yks mukavimmista asioista oli se, että tänä vuonna me pistettiin oma leiri pystyyn, ei menty tuttujen kanssa, vaan perustettiin ihan oma leiri kahdestaan Juhan kanssa. Saatiin itseasiassa ihan hemmetin hyvä paikka leirille, aidan vierestä, ja sen aidan takana ei ollu mitään muuta ku peltoa. Oli huomattavasti rauhallisempaa kun ei jokapuolella ollut joku muu leiri, vain meidän molemmilla puolilla oli leirejä aidan vieressä, ja leirin vieressä kulki vielä tiekin, eli kahdella suunnalla ei ollu leirejä ollenkaan heti vieressä. Sen ohi kulkevan pikkutien vieressä oli sitäpaitsi mukava olla, kun paljon nummikansaa kulki koko ajan ohi ja pyssähtyi tosi usein meidän leiriin juttelemaan. Se tuola nummessa onkin ihan huippua, voi puhua ihan kenelle tahansa, umpituntemattomillekkin, koska samaa kansaa ollaan ja musiikkimaku yhdistää. Eli paljon tuli tavattua uusia ihmisiä, ja se oli hauskaa. Harmi kyllä säät ei oikein suosinu reissua, torstaina mentiin, silloin oli todella kylmä päivä, ja yö oli vielä kylmempi, lämpömittari kävi nollassa, eli kylmä oli, mutta onneksi meillä oli aina nuotio iskussa, sai lämmitellä. Perjantai oli sään puolesta hieno päivä, vasta myöhään illalla alkoi sataa. Päivällä paistoi aurinko, ja oli tosi hyvä sää käydä keikoilla. Lauantai sitten meni sään puolesta lyttyyn, satoi aamusta asti, eli ei oikein huvittanu lähteä keikoille, mutta se ei haitannu, koska leirissä riitti sateesta huolimatta menoa ja tekemistä. Koska lauantai oli sadepäivä, ja sää kylmeni tosi paljon iltaa kohden, me mentiin jo aikaisin nukkumaan Juhan kanssa, ja sunnuntaina herättiinkin sit tosi aikaisin, ennen puolta seitsemää aamulla :D Mutta se ei itseasiassa haitannu, molemmat heräs pirteinä, ja kun teltasta ulos katottiin, niin ei satanu enää, ainakaan just sillä hetkellä, joten päätettiin että nyt on hyvä rako laittaa leiri kasaan ja lähteä kotia kohti. Ei siinä kauaa nokka tuhissu kun leiri oli purettu, meillä sujuu yhteistyö niin saumattomasti ja ihan ilman kitkaa. Kotiin kun päästii, purettiin tavarat samantien ja pyykit meni pesuun heti, ei niitä tavaroita viitsiny jättää makaamaan ja odottamaan että josko joku ne joskus sais paikoilleen.

Kotona oli kovin hiljaista, Sakura kun oli vielä hoidossa. Tänä vuonna Sakura meni ihan uuteen paikkaan hoitoon, tässä meidän lähellä on hoitola, joten päätettiin kokeilla sitä. Herramunjee kun multa pääsi iso itku kun piti Sakura sinne jättää. Sakura itse oli oikein tyytyväisen oloinen ja jäi sinne kiltisti, mutta mule se oli vaikeampi paikka, oon niin loputtoman kiintyny Sakuraan. Ai että se ihana hetki kun nähtiin Sakura taas! Sakura oli ihan onnesta soikeana ja pyöri ympäriinsä häntä vispaten <3 Se oli ihana hetki. Muutenkin Sakuran hoitolassa olo oli kuulemma sujunut oikein hyvin, neiti oli ollu oikein kiltisti (yllätys) ja ollu heti kaveria sen hoitolan omistajan kanssa (yllätys yllätys) ja oli jopa suostunu syömään hoitolassa olon aikana. Se oli oikeastaan ihme, koska me oltiin Juhan kanssa ihan varmoja että Sakura menee mielenosoituksellisesti paastolle kun me ollaan poissa, mutta ei vaan menny. Hyvä niin, tietääpä että Sakura ei oo stressannu hoidossa oloa kun kerta ruoka oli masitunu. Ekana hoitopäivänä tosin stressiä oli ilmeisesti ollut aika lailla, koska kun me Sakura haettiin, siitä lähti tuhottoman paljon karvaa, mutta karvanlähtö loppui kotona parissa päivässä. Kotiin kun päästiin, Sakura ei hetkeksikään päästäny meitä silmistään, ja jos se ei meitä nähny, alkoi kova ininä ja vinkuminen. Ressukka <3 Mut nopeasti Sakura rauhoittui kun hoksas että ei me mihinkään olla enää menossa.

Nyt kaikki voimat on sitte menny palautumiseen. Tänä vuonna nummessa hoksas, että sairaus on viime vuoteen verrattuna edenny, reissu oli nimittäin tällä kertaa paljon raskaampi. Palautuminen on ollut nyt ihan hirveän hidasta, ja vaikka kotiin tulosta on jo yli viikko, ei vieläkään oo kroppa ok, ja nukkuisin hyvin mielelläni vaikka viikon putkeen, fatiikin oireita on pukannu, ja muutenkin kroppa tuntuu olevan kuin unessa, raajat nukkuu, pääkoppa nukkuu, koko kroppa nukkuu, oon ehkä hereillä, mutta kroppa ei. Kivut ei onneksi hirveästi lisääntyny, muta kyllä niitäkin on. No, hitaasti mutta varmasti tästä palaudutaan, pitää vain ottaa sitä omaa aikaa ja levätä. :) Mukava kesän jatkoa! <3

Neurologiaa ja FA-hoitoa

Aioin kirjoittaa jo eilen tänne, koska eilen oli kontrollikäynti neurologilla, mutta enpäs kitjoittanutkaan, koska tänään oli ensimmäinen FA-hoito, ja se nyt on taatusti kaikkien mielestä paljon jännempää luettavaa kuin pelkkä neuron käynti, vaikka molemmista kerronkin.

Neuron käynti oli...ehh... mielenkintoinen. Lähinnä siksi että puolessa vuodessa tilanne on muuttunut mäsän osalta paljon. Viime marraskuussa mulla oli kontrollikäynti, ja sielä jo kerroin että muisti tökkii, mutta ei huomattavasti, pikkujuttuja unohtelen, eikä ne pikku unohdukset haitannu elämää millään lailla. Nyt kuitenkin muistiin on tullut huomattavaa alenemaa, niin paljon, että se huolestuttaa jo mua itseänikin. Neurologin kanssa juteltiin asiasta, ja todettiin että neuropsykologin testit on tarpeettomat. Ne on tehty joulukuussa 2015, ja jo silloin näkyi pientä alenemaa muistissa ja kognitiossa, joten jo silloin selvisi että ongelmia on, ja kun se nyt on tiedossa, ei testejä kannata tehdä, kosksa se ei muuttaisi mitään, ei tämän mäsän muistia voi palauttaa, eikä hoitaa. Kehon vasemman puolen tunnossa on tapahtunut alenemaa, ei missään tietyssä kohtaa erityisesti, vaan yleisesti koko vasemman puolen alueelta. Kaksoiskuvat on pysyny samoina, onneksi niiden kohdalla ei oo tapahtunut muutosta huonompaan. Molempien jalkojen faskikulaatio on hiukan voimistunut, se ei tunnu kivalta, mutta onneksi sitä ilmenee vain sellaisissa asennoissa, joissa ei yleensä tarvitse olla, syypää faskikulaatioon on pikkuaivojen vaurioituminen plakkien takia. Tasapaino on edelleen romuna vasemmalla puolella, oikeastaan se on siinä mallissa, että on silkkaa typeryyttä yrittää edes tasapainoilla vasemmalla jalalla, koska kaatuminen on taattu. Niin ja neurologi laittoin nyt B-lausunnon kelaan, että saan hakea ens vuodeksi Maskuun kuntoutumaan :)

Sitten se FA-hoito. Lyhyesti selitettynä kyseessä on siis iso tuoli, johon lähetetään ääniaaltoa, sitä ääntä ei kuule, mutta sen tuntee värinänä. Eli se tuoli värisee sen ääniaallon mukana, ja se värinä resonoi lihasten kanssa, pakottaen lihakset rentoutumaan. Sillä tuolilla voi hoitaa todella laajasti kaikenlaista, stressiä, ahdistusta, jännittyneisyyttä, sekä monien sairauksien oireita, kuten kiputiloja ja spastisuutta. Mun tapauksessani hoidetaan ennenkaikkea jalkojen kiputiloja ja kankeutta, niihin keskitytään eniten, mutta hoidon saa kyllä koko kroppa. Yksi hoitokerta mulla kestää n. 40 minuuttia. Kokemus oli aivan mahtava, tuota voin lämpimästi suositella ihan kaikille, vaikka sitten vain siihen rentoutumiseen, koska tuossa tuolissa makaaminen katkaisee taatusti arjen oravanpyörän. Hoitohuoneessa istut tuoliin, se tuoli kallistetaan ja säädetän siihen asentoon mihin itse haluat, sit sun päälle laitetaan peitto, saat korville kuulokkeet joista saat kuunnella itse valitsemaasi musiikkia, oli se sitten rokkia tai rauhallista musiikkia, kaikki käy, tyyny pään alle, huone pimeäksi, ja silmät kiinni, sitten vaan makaat ja nautit. Se oli aivan ihanaa, ja tuntui värisevältä hieronnalta, ja myönnän, nukahdin, mutta se on ihan sallittua ja kertoo vain siitä, että todella rentoutuu. Mäkin ihan oikeasti unohdin jossain vaiheessa hoitoa ihan täysin ympäröivän maailman, en kiinnittäny mitään huomiota muuhun kuin ihanaan musiikkiin ja siihen että mulla oli rauhallinen ja hyvä olo. Ja hei, se on harvinaista mulle, oon kävelevä stressi ja kipupallo, mua ei saa millään rennoksi, tai kyllä varmaa saa, jos nuijalla pamauttaa pään pimeäksi. Mutta nyt rentouduin täysin. Se oli erikoinen tunne, ei ahdistanut, stressannut, jännyttänyt, ollut levoton olo, olin vain rento ja hyvin seesteinen. Ja se olo mulla on edelleen. Tuosta hoidosta kyllä jaan tietoa eteenpäin muillekkin, varsinkin mäsille. Jokaisen pitäis koittaa tuota hoitoa vähintään kerran, ja jos ei tykkää niin ei sitte mee toista kertaa. Tosin se mun fyssari sanoi että aina kaikki on tullu takaisin, kukaan ei oo lopettanu heti ekan hoidon jälkeen, koska se on helpottanut joitain oireita välittömästi. Ja ennenkaikkea ase on kuulemma koettu niin rentouttavaksi, että jo senkin takia sielä moni käy. Suosittelen. :)

Vappu tuli ja meni

Vappu meni lumisissa merkeissä, mutta myös siskontytön nimppareita viettäessä. Lunta tosiaan tuli joka tuutista, oli ihan uskomaton sää. Vain muutamaa päivää ennen vappua saatiin nauttia auringosta, mutta sit tuli lumi kuin sormia napsauttamalla. Mutta nimpparijuhlia lumi ei pilannut vaan hauskaa pidettiin. :)

Vointi on ollut suht ok, fatiikkia joo, Mutta muuten ihan ok. Selässä on jotain vieläkin pielessä åahasti, kun silloin sen kaatumisen seurauksena tuli kunnon isku ja luu murtui, mutta siitä on jo aikaa, eikä kyllä enäää kipuja pitäisi sen osalta olla. Vähän tässä uumoilen että se kaatuminen täräytti jotain paikkaa niin pahasti, että hermot meni tilttiin ja siksi selkä kipuilee, se on sellaista iskukipua, kuin selästä löytäisiin jotain läpi ja se tuntuu myös rintakehän puolella. Noh, viikoon päästä on aika neurolle, saa hänkin sitten ottaa omalta osaltaan kantaa kipuiluun. Niin ja muuttaa yhden reseptin vuosireseptiksi. Mähän oon monta vuotta joutunu pakon edessä käyttämään sirdaludia, huonolla menestyksellä, koska en pysty ottamaan kerralla edes pienintä mahdollista annosta ilman nukahtamista. Ja se pieni annos ei edes auttanu. Terveyskeskuksessa käydessäni pyysin lääkäriä vaihtamaan sirdaludin tilalle toisen relaksantin, sain norflex nimisen lääkkeen, ja kas, ei niin minkään laisia sivuvaikutuksia, ei edes nukuta vaikka paketissa komeilee iso punainen kolmio, ja lihakset tykkää. Sirdaludit oon jo hävittäny kokonaan, niihin en koske enää koskaan. Nyt jatkan tuolla norflexilla ja tosiaan pyyydän vuorirepsan, ettei tarvi olla koko aikaa uusimas reseptejä. Neurologi on kuitenkin siinä fiksu, että suurinpiirtein kaikki mun ms tautiin liittyvät lääkkeet on vuosireseptejä.

Nyt odotellaan kesää, ja nummirockia, sinne olis suunta taas juhannuksena. Muutama yö telttailua ja hemmetin hyvää musiikkia, uusia tuttavuuksia ja rentoa oleilua. :D Vois kuvitella että ei sielä nukuttua saa, leirintäalue täynnä festarikansaa, joista läheskään kaikki ei nuku koko yönä, ja sielä on kova meteli, mutta onneksi joku fiksu keksi korvatulpat. Viime vuoden nummessa mä koitin ensimmäistä kertaa elämässäni nukkua tulpat korvissa ja ai että mä nukuin hyvin! :D Varmaan paremmin kuin yksikään muu. Joten tulpat on todellakin otettava mukaan tänäkin vuonna. :)

Takatalvi

Jep, iski takatalvi. Hassua, eilen illalla vasta alkoi sataa lunta niin, että sitä jäi ihan maahan asti, ja tänään kun aamulla ovesta uskaltautui ulos, törmäsi 10 sentin lumikerrokseen. Nopeasti siis lumi vain satoi. Noh, aamulenkki oli silti tehtävä, vaikka tiesin että sisälletulosta tulee tahtojen taisto, Sakura kun niin kovin mielellään haluaisi jäädä ulos kun on lunta. Ja tietenkin myös tänään asia oli niin. Ulkona satoi reippaasti räpäskää, olin läpimärkä kun pääsin ovelle, kuten myös koira, mutta arvon leidi päätti että hän jää ulos... Sakura asettui makaamaan tiiviisti maata vasten, eikä edes aikonut liikkua milliäkään. Noh, minä maanitteli, anelin ja rukoilin että mennään sisälle kuivattelemaan. Ehei, ei puhettakaan. Onneksi oli ässä hihassa, sanoin Sakuralle että noh, minä syön sitten sinun dentastixin jos et tule tupaan. Toimi, niinku aina, Sakura sai jouset mahan alle ja tuli salamana sisälle. Dentastix on Sakuran aarre, nelivuotiaasta asti se on joka ainoa aamu saanut sellaisen, joten sana oli tuttu, ja kukaan ei neidin dentaa syö, kuin hän itse. :D

Tänään en sitten oikein oo muuta tehnytkään lenkin lisäksi. Ulkonakaan kun ei ole oikein voinut olla sään takia, lumisade ei oo hellittäny hetkeksikään. Eipä sillä että olisin mitään kovin paljoa jaksanutkaan, fatiikki kun ei meinaa antaa vieläkään myöden kunnolla. Lepääminen on vieläkin mun juttuni tällä hetkellä. Jos teen liikaa, kärsin siitä, kipuna ja voimistuvana unisuutena. Saatan helposti ruveta pilkkimään kesken kaiken, vaikka mitä tekisin. Jo pelkkä pyykkien ripustaminen pyykkinarulle voi olla liian raskasta. Viime yön nukuin sitäpaitsi muutenkin ilmeisesti huonosti, selkä on sitä mieltä.

Onneksi pian on viikonloppu, ja hei vappu lähestyy! Perjantaina laitan siman tekeytymään. Ja jos vanhat merkit pitää paikkaansa, niin heti kun ensimmäinen pullollinen simaa tyhjenee, uusi ämpärillinen simaa laitetaan tulemaan. Juha tykkää simasta tosi paljon, kuten minäkin. Äiti voi taatusti vahvistaa sen tiedon että oon ollu jo muksuna melkoinen siman lipittäjä, MUTTA! Löytyi mua pahempi, ja se on Juha :D Tässä vaiheessa toki kunnia menee äidille ihanasta simareseptistä, Juhakaan ei muuta simaa suostu edes maistamaan, kuin tuolla nimenomaisella reseptillä tehtyä. Kiitos siis Äidilleni! Ja koska tiedän että Äitini lukee tämän tekstin, niin mainitsempas yhden pikku jutun...Äiti rakas, onnistuit viime vuonna jekuttamaan mua pikkuveljeni avustuksella! Uskomatonta että menin lankaan... Mutta se oli hauska jekku, jota en taatusti koskaan unohda, en vaikka muisti alkaakin mennä. :D Hiukan ehkä nolostuttaa kertoa että mihin lankaan narahdin... Äiti ja pikkuveljeni saivat mut jostain syystä vakuttuneeksi siitä että on olemassa kelluvia rusinoita. En tiedä miks uskoin sellaista, mutta jokin siinä kertomuksessa sai mut vakuuttumaan että niin todella on, kaupoissa myydään valmiiksi kelluvia rusinoita :D Tuo kyseinen jekku piristää mun vappua, ja jaksan nauraa itsellenikin. Toivottavasti se naurattaa myös kaikkia teitä lukijoita. Hyvää vappua!!! <3

Voi peffa...

Noni, tuli se pitkä tauko sitten kuitenkin taas. Sori... Mutta nyt ihan oikeasti, kaikki tuntuu olevan pahasti solmussa, stressi sielä, täälä, tuola, ahdistus, pelko, täpitäpi, vapina, kaikkea mahdollista elämää hankaloittavaa siis. Siis solmussa ei ole parisuhde, perhesuhteet tai muukaan, solmujen syy on oma ja varsinkin erään läheisen ihmisen vointi. Ja ei, en tälläkään kerralla kerro kuka on kyseessä.

Miksi oma vointi stressaa? Niin, en yleensä jaksa edes välittää omasta voinnistani, en valita, en sure, en pelkää. Elän vain sen mukaan millainen päivä milloinkin on, hyvä tai huono, vanhoja tai uusia oireiluja, sama se, tiedän että jokainen päivä on mäsän kanssa erilainen ja välillä nyt vain tulee todella huonoja päiviä. Nyt on jo pitkään ollu niitä huonompia päiviä, ei sen takia että olis esimerkiksi kipuja liikaa, kyllä niitäkin on, mutta ne on jo tuttua kauraa mulle. Viimeksi jo kerroin mikä on huolen aiheena, eli kyseessä on siis kognitiiviset ongelmat, suurinpana mun muisti... Helmikuussa kirjoitin siitä jo ekan kerran, ja muisti tuntuu vain huonontuneen tällä lyhyehköllä aikavälillä. Ei *piip* soikoon, tää ei oo ollenkaan mukavaa.

Kuvitelkaapa itsenne tähän tilanteeseen: Nousette aamulla sängystä, koitat muistella eilistä, no se on pelkkää sumua, joten unohdat sen, menet keittiöön ottamaan aamulääkkeet, puet ulkovaatteet ja lähdet koiran kanssa ulos, sulla on siis selkeä aamurutiini, ylös ulos ja lenkille tyyliin. No, kun tulet lenkiltä, menet takaisin keittiöön ja otat dosetin esiin, koska et muista otitko aamulääkkeet, no otit sinä, unohdit sen puolessa tunnissa. Otat aamulääkkeet joka ainut aamu heti, kun oot noussut ylös sängystä, silti unohdat sen, unohdat rutiinin, joka on ollut sama jo kaksi vuotta, Rutiini, sen tärkeyttä on kuntoutuksissa paasattu kyllästymiseen asti. Se on tärkeää, siksi mulla on rutiini, josta en poikkea koskaan. Miksi unohdan sen? En tiedä... Kun se pahuksen dosetti on tarkistettu ja on todettu että lääkkeet on otettu, alat tehdä päivän töitä kotona. Onko pestävänä pyykkiä? On, ala pestä niitä. Pitääkö imuroida? Joo tai ei. Onko astianpesukone täynnä pestäviä astioita vai jo pestyjä? Likaisia = laita kone käyntiin, puhtaita = tyhjää kone. Pyykinpesukone pysähtyi, aika laittaa pyykit kuivumaan. Väsyttää... Menet sohvalle kerämään voimia, sairaus on heikentänyt sinua. Makaat sohvalla puolisen tuntia, unohdat kokonaan että astianpesukone on päällä, joten se jää päälle vielä jopa pariksi tunniksi pesuohjelman loppumisen jälkeen. Koska mielestäsi kaikki tehtävänä ollut on tehty, rentoudut ja odotat puolisosi tuloa kotiin. Hän tulee kotiin, tervehditte, ja puolisosi kysyy miten päivä on sujunut ja mitä olet puuhannut? Ja juuri kun aiot avata suusi ja kertoa päivästäsi... PUFFF! Muisti on tyhjää täynnä! Siis hetkinen? Miten tässä näin kävi? Miksen muista? Hetkinen... Muistat että ilmeisesti olet noussut sängystä, koska olet hereillä ja olohuoneessa. Mutta entäs kaikki muu? Et todellakaan muista. Puolisosi kiertää kodin tottuneesti läpi, ja toteaa että olet käynyt aamulenkillä. pessyt pyykkiä, tiskikone on päällä vielä, puolisosi sammuttaa sen ja toteaa että olet myös tiskannut astiat. Et muista mitään, vaikka näet itse mitä olet tehnyt, et vain yhdistä itseäsi tekemiisi askareisiin... Menneet päivät, tyhjää, menneet viikot, satunnaisia muistoja, muuten tyhjää, menneet kuukaudet, ei helkkari, turha edes kysyä mitä muistan, javuodet, ei, niistä ei puhuta koska en muista.

Noin, kuvitelkaaåa omalle kohdallenne tuollainen. Koska muisti tuntuu katoavan vauhdilla, tunnen välillä jopa lievää pakokauhua. Katoaako mun muisti kokonaan? Toivon todella että niin ei käy. Sitten vielä ne muut kognitiiviset ongelmat. Puhe, vaikeaa, ja se alkaa varmasti kuulua pikkuhiljaa ulospäin selkeästi, unohtelen hurjasti sanoja, ja järkevien lauseiden rakentaminen on haasteellista. Miettikää miltä tuntuu puhua kun joudut samalla koko ajan työstää päässäsi sanoja oikeille paikoilleen ja rakentaa fiksuja lauseita? Tuollainen ei näy päällepäin, mutta teen tosissani töitä puheen, sanojen ja lauseiden eteen. Se on raskasta. Pystyn kyllä keskustelemaan ihmisten kanssa, mutta mitä pidempää puhun, sen paremmin mun ouhe ja sana ongelmat alkaa paistaa läpi.

Yhteenveto: Kaikki tuo on oikeasti tosi paskamaista. Mutta kun noille oireille ei voi mitään. Sekös tässä ärsyttää... Kipuja voi hoitaa monella eri tavalla, tuntopuutokset pitkin kroppaa ei haittaa, lihakset nykii, ei haittaa, fatiikki, pyh pah, muisti ja puhe? APUA! Tässäpä ajateltavaa teille rakkaat lukijat. Nyt menen takaisin sohvalle, silmät väsyy ruudun katsomiseen ja sormet ei jaksa enää näpyttää, ne kangistuu, ja se sattuu jos ne kangistuu liikaa. Kyllä, valitettavasti myös kirjoittaminen on vaikeaa nykyään, kirjoitin sitten kynällä tai näppäimistöllä. Mutta ajatelkaa oikeasti, millaista on elää kun muisti menee ja puhe takkuaa. On haasteellista. Mukavaa kevättä!

Pupu palaa piilostaan

Kukkuu, sori kauheesti tämä PIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIITKÄ tauko. Totean vaan tylysti ja kliseisesti, että tässä on nyt tapahtunut paljon, siis PALJON kaikkea ja kaikkialla. Mutta älkää ajatelko että se klisee jatkuu näin: on ollu niin kiirettä, voi voi, en tänään kyllä ehdi ja plaplaplaa... Eips, asia ei oo niin. Kiire? Joo, sitä on piisannut, mutta ei sillä tavoin miten kiire yleensä mielletään. Asia on niin että lähipiirissä, en kerro tarkemmin koska ei ole mun asiani juoruta, on tapahtunut paljon sellaista, mitä ei olisi tarvinnut. Se siitä, piste.

Miten itse voin? No, ensinnäkin sain maailman parhaan joululahjan. Sopivasti ennen joulua sain viimein kaipaamani tiedon, pääsin eläkkeelle! Ja kyllä, oon saamarin iloinen :D Okei, kaikki ei ehkä ajattele että eläketiedon saaminen on parasta mitä voi tapahtua, mutta mulle se oli just sitä. Ja iloinen oli Juhakin, samoin mun perheeni ja anoppilassa oltiin kans iloisia. Ja kyllä mua on moni onnitellutkin eläkkeelle pääsemisestä. Koska tosiasia on se että oon eläny oravanpyörässä ja mua on jauhettu byrokratian hampaissa, kun yks paikka sanoo että töihin, toinen paikka sanoo että uudelleenkoulutukseen ja kolmas paikka sanoo ehdottoman ei uudelleenkoulutukselle ja työlle, niin voin sanoa että siinä tuntee pieni ihminen olevansa aika pirun kovassa puristuksessa ja paineessa. Ja se ei tunnu yhtään hyvältä. Mielenterveys siinä olis menny lopunkin jos se olis vielä kauan jatkunu. Sinä päivänä, kun tuli tieto eläkkeelle pääsystä, mun päältäni nostettiin hirveän kokoinen kivi pois ja sain vihdoin huokaista syvään ja haudata stressin siltä osin kokonaan. Nyt kun oon ajatukseen tottunut ja peräti toista kuukautta elelen eläkeläisenä, en voi kuin sanoa että nautin tästä ihan eritavalla kuin saikulla olosta. Saikulla ollessa kun kaikki oli niin epävarmaa ja toimeentulo surkea... Koko ajan sai tasapainotella kuin ohuella langalla, ja miettiä että jos me nyt ostetaan maitopurkki, saadaanko me viikon päästä ostettua toinen maitopurkki? Ei kivaa, ei ollenkaan. Nyt mun oma toimeentulo vakiintuu ja paranee, ja niin käy myös Juhalle tässä lähiaikoina, koska kuntouttava työtoiminta vaihtuu palkkatukeen. Yleinen vointi on ollut mitä on, tulehdus sielä, toinen täälä, kipuja, joo, niitäkin, ja varsinkin kognitiivisia ongelmia on koko ajan enemmän, ne on lisääntynyt yllättävän rajusti, oon siitä itsekkin vielä vähän hölmistynyt, en nimittäin ajatellut että kognitiivinen puoli alkais yhtäkkiä heiketä näin nopeasti. Alusta asti kun luultiin että jalat multa ensin menee, kognitiivisissa toimissa ei ollut alun alkaen mitään ongelmia, niitä on tullut vasta viimeisimmän pahenemisvaiheen jälkeen, ja se oli keväällä 2010. Että tahti on ollut melkoinen, se hiukan hirvittää. Tai no, oikeastan se hirvittää paljon, ja oon monet itkut sen takia itkenyt. Muisti menee, sanoja unohtuu enemmän, puhuminen on välillä haastavaa, koska en osaa muotoilla lauseita kunnolla.... Tuntuu aika pirun pahalta, koska tässä tuntee väkisinkin ihan kuin taantuvansa. Ja voin jopa myöntää, että oon toivonut että menis mieluumin jalat ku järki. Mutta itsensä kanssa on opeteltava elämään ja olemaan, ja niin tottavie teen, ja uskokaa pois vaan, oon sen verran nerokas rouva vielä, että keksin kyllä konstit selvitä ilman järkeni valoakin :D

Osaanko kutoa sukkia? Sitä multa on kysytty paljon :D Vastaus on ei, en osaa. Saan aikaan vaan ison solmukasan XD Eli tämä eläkeläinen ei sukkia kudo. Tosin ehkä joskus sen taidon vois toki opetella... Hmm... Pistän vakavaan harkintaan. Se olis oikeasti kiva taito opetella, nyt kun vielä kädet toimii suht normaalisti. Jos edes sen yhden villasukkaparin sais aikaiseksi joskus. Tässä nyt oli vähän tiivistelmäänykykuulimisista. Ajattelinkin vain nyt aluksi tiivistää kaiken näin ja ilmoittaa olevani hengissä. Ja että nyt tähänkin blogiin alkaa taas tekstiä ilmestyä useammin, ei enää näin pitkiä taukoja. <3