Jep, iski takatalvi. Hassua, eilen illalla vasta alkoi sataa lunta niin, että sitä jäi ihan maahan asti, ja tänään kun aamulla ovesta uskaltautui ulos, törmäsi 10 sentin lumikerrokseen. Nopeasti siis lumi vain satoi. Noh, aamulenkki oli silti tehtävä, vaikka tiesin että sisälletulosta tulee tahtojen taisto, Sakura kun niin kovin mielellään haluaisi jäädä ulos kun on lunta. Ja tietenkin myös tänään asia oli niin. Ulkona satoi reippaasti räpäskää, olin läpimärkä kun pääsin ovelle, kuten myös koira, mutta arvon leidi päätti että hän jää ulos... Sakura asettui makaamaan tiiviisti maata vasten, eikä edes aikonut liikkua milliäkään. Noh, minä maanitteli, anelin ja rukoilin että mennään sisälle kuivattelemaan. Ehei, ei puhettakaan. Onneksi oli ässä hihassa, sanoin Sakuralle että noh, minä syön sitten sinun dentastixin jos et tule tupaan. Toimi, niinku aina, Sakura sai jouset mahan alle ja tuli salamana sisälle. Dentastix on Sakuran aarre, nelivuotiaasta asti se on joka ainoa aamu saanut sellaisen, joten sana oli tuttu, ja kukaan ei neidin dentaa syö, kuin hän itse. :D
Tänään en sitten oikein oo muuta tehnytkään lenkin lisäksi. Ulkonakaan kun ei ole oikein voinut olla sään takia, lumisade ei oo hellittäny hetkeksikään. Eipä sillä että olisin mitään kovin paljoa jaksanutkaan, fatiikki kun ei meinaa antaa vieläkään myöden kunnolla. Lepääminen on vieläkin mun juttuni tällä hetkellä. Jos teen liikaa, kärsin siitä, kipuna ja voimistuvana unisuutena. Saatan helposti ruveta pilkkimään kesken kaiken, vaikka mitä tekisin. Jo pelkkä pyykkien ripustaminen pyykkinarulle voi olla liian raskasta. Viime yön nukuin sitäpaitsi muutenkin ilmeisesti huonosti, selkä on sitä mieltä.
Onneksi pian on viikonloppu, ja hei vappu lähestyy! Perjantaina laitan siman tekeytymään. Ja jos vanhat merkit pitää paikkaansa, niin heti kun ensimmäinen pullollinen simaa tyhjenee, uusi ämpärillinen simaa laitetaan tulemaan. Juha tykkää simasta tosi paljon, kuten minäkin. Äiti voi taatusti vahvistaa sen tiedon että oon ollu jo muksuna melkoinen siman lipittäjä, MUTTA! Löytyi mua pahempi, ja se on Juha :D Tässä vaiheessa toki kunnia menee äidille ihanasta simareseptistä, Juhakaan ei muuta simaa suostu edes maistamaan, kuin tuolla nimenomaisella reseptillä tehtyä. Kiitos siis Äidilleni! Ja koska tiedän että Äitini lukee tämän tekstin, niin mainitsempas yhden pikku jutun...Äiti rakas, onnistuit viime vuonna jekuttamaan mua pikkuveljeni avustuksella! Uskomatonta että menin lankaan... Mutta se oli hauska jekku, jota en taatusti koskaan unohda, en vaikka muisti alkaakin mennä. :D Hiukan ehkä nolostuttaa kertoa että mihin lankaan narahdin... Äiti ja pikkuveljeni saivat mut jostain syystä vakuttuneeksi siitä että on olemassa kelluvia rusinoita. En tiedä miks uskoin sellaista, mutta jokin siinä kertomuksessa sai mut vakuuttumaan että niin todella on, kaupoissa myydään valmiiksi kelluvia rusinoita :D Tuo kyseinen jekku piristää mun vappua, ja jaksan nauraa itsellenikin. Toivottavasti se naurattaa myös kaikkia teitä lukijoita. Hyvää vappua!!! <3
keskiviikko 26. huhtikuuta 2017
tiistai 18. huhtikuuta 2017
Voi peffa...
Noni, tuli se pitkä tauko sitten kuitenkin taas. Sori... Mutta nyt ihan oikeasti, kaikki tuntuu olevan pahasti solmussa, stressi sielä, täälä, tuola, ahdistus, pelko, täpitäpi, vapina, kaikkea mahdollista elämää hankaloittavaa siis. Siis solmussa ei ole parisuhde, perhesuhteet tai muukaan, solmujen syy on oma ja varsinkin erään läheisen ihmisen vointi. Ja ei, en tälläkään kerralla kerro kuka on kyseessä.
Miksi oma vointi stressaa? Niin, en yleensä jaksa edes välittää omasta voinnistani, en valita, en sure, en pelkää. Elän vain sen mukaan millainen päivä milloinkin on, hyvä tai huono, vanhoja tai uusia oireiluja, sama se, tiedän että jokainen päivä on mäsän kanssa erilainen ja välillä nyt vain tulee todella huonoja päiviä. Nyt on jo pitkään ollu niitä huonompia päiviä, ei sen takia että olis esimerkiksi kipuja liikaa, kyllä niitäkin on, mutta ne on jo tuttua kauraa mulle. Viimeksi jo kerroin mikä on huolen aiheena, eli kyseessä on siis kognitiiviset ongelmat, suurinpana mun muisti... Helmikuussa kirjoitin siitä jo ekan kerran, ja muisti tuntuu vain huonontuneen tällä lyhyehköllä aikavälillä. Ei *piip* soikoon, tää ei oo ollenkaan mukavaa.
Kuvitelkaapa itsenne tähän tilanteeseen: Nousette aamulla sängystä, koitat muistella eilistä, no se on pelkkää sumua, joten unohdat sen, menet keittiöön ottamaan aamulääkkeet, puet ulkovaatteet ja lähdet koiran kanssa ulos, sulla on siis selkeä aamurutiini, ylös ulos ja lenkille tyyliin. No, kun tulet lenkiltä, menet takaisin keittiöön ja otat dosetin esiin, koska et muista otitko aamulääkkeet, no otit sinä, unohdit sen puolessa tunnissa. Otat aamulääkkeet joka ainut aamu heti, kun oot noussut ylös sängystä, silti unohdat sen, unohdat rutiinin, joka on ollut sama jo kaksi vuotta, Rutiini, sen tärkeyttä on kuntoutuksissa paasattu kyllästymiseen asti. Se on tärkeää, siksi mulla on rutiini, josta en poikkea koskaan. Miksi unohdan sen? En tiedä... Kun se pahuksen dosetti on tarkistettu ja on todettu että lääkkeet on otettu, alat tehdä päivän töitä kotona. Onko pestävänä pyykkiä? On, ala pestä niitä. Pitääkö imuroida? Joo tai ei. Onko astianpesukone täynnä pestäviä astioita vai jo pestyjä? Likaisia = laita kone käyntiin, puhtaita = tyhjää kone. Pyykinpesukone pysähtyi, aika laittaa pyykit kuivumaan. Väsyttää... Menet sohvalle kerämään voimia, sairaus on heikentänyt sinua. Makaat sohvalla puolisen tuntia, unohdat kokonaan että astianpesukone on päällä, joten se jää päälle vielä jopa pariksi tunniksi pesuohjelman loppumisen jälkeen. Koska mielestäsi kaikki tehtävänä ollut on tehty, rentoudut ja odotat puolisosi tuloa kotiin. Hän tulee kotiin, tervehditte, ja puolisosi kysyy miten päivä on sujunut ja mitä olet puuhannut? Ja juuri kun aiot avata suusi ja kertoa päivästäsi... PUFFF! Muisti on tyhjää täynnä! Siis hetkinen? Miten tässä näin kävi? Miksen muista? Hetkinen... Muistat että ilmeisesti olet noussut sängystä, koska olet hereillä ja olohuoneessa. Mutta entäs kaikki muu? Et todellakaan muista. Puolisosi kiertää kodin tottuneesti läpi, ja toteaa että olet käynyt aamulenkillä. pessyt pyykkiä, tiskikone on päällä vielä, puolisosi sammuttaa sen ja toteaa että olet myös tiskannut astiat. Et muista mitään, vaikka näet itse mitä olet tehnyt, et vain yhdistä itseäsi tekemiisi askareisiin... Menneet päivät, tyhjää, menneet viikot, satunnaisia muistoja, muuten tyhjää, menneet kuukaudet, ei helkkari, turha edes kysyä mitä muistan, javuodet, ei, niistä ei puhuta koska en muista.
Noin, kuvitelkaaåa omalle kohdallenne tuollainen. Koska muisti tuntuu katoavan vauhdilla, tunnen välillä jopa lievää pakokauhua. Katoaako mun muisti kokonaan? Toivon todella että niin ei käy. Sitten vielä ne muut kognitiiviset ongelmat. Puhe, vaikeaa, ja se alkaa varmasti kuulua pikkuhiljaa ulospäin selkeästi, unohtelen hurjasti sanoja, ja järkevien lauseiden rakentaminen on haasteellista. Miettikää miltä tuntuu puhua kun joudut samalla koko ajan työstää päässäsi sanoja oikeille paikoilleen ja rakentaa fiksuja lauseita? Tuollainen ei näy päällepäin, mutta teen tosissani töitä puheen, sanojen ja lauseiden eteen. Se on raskasta. Pystyn kyllä keskustelemaan ihmisten kanssa, mutta mitä pidempää puhun, sen paremmin mun ouhe ja sana ongelmat alkaa paistaa läpi.
Yhteenveto: Kaikki tuo on oikeasti tosi paskamaista. Mutta kun noille oireille ei voi mitään. Sekös tässä ärsyttää... Kipuja voi hoitaa monella eri tavalla, tuntopuutokset pitkin kroppaa ei haittaa, lihakset nykii, ei haittaa, fatiikki, pyh pah, muisti ja puhe? APUA! Tässäpä ajateltavaa teille rakkaat lukijat. Nyt menen takaisin sohvalle, silmät väsyy ruudun katsomiseen ja sormet ei jaksa enää näpyttää, ne kangistuu, ja se sattuu jos ne kangistuu liikaa. Kyllä, valitettavasti myös kirjoittaminen on vaikeaa nykyään, kirjoitin sitten kynällä tai näppäimistöllä. Mutta ajatelkaa oikeasti, millaista on elää kun muisti menee ja puhe takkuaa. On haasteellista. Mukavaa kevättä!
Miksi oma vointi stressaa? Niin, en yleensä jaksa edes välittää omasta voinnistani, en valita, en sure, en pelkää. Elän vain sen mukaan millainen päivä milloinkin on, hyvä tai huono, vanhoja tai uusia oireiluja, sama se, tiedän että jokainen päivä on mäsän kanssa erilainen ja välillä nyt vain tulee todella huonoja päiviä. Nyt on jo pitkään ollu niitä huonompia päiviä, ei sen takia että olis esimerkiksi kipuja liikaa, kyllä niitäkin on, mutta ne on jo tuttua kauraa mulle. Viimeksi jo kerroin mikä on huolen aiheena, eli kyseessä on siis kognitiiviset ongelmat, suurinpana mun muisti... Helmikuussa kirjoitin siitä jo ekan kerran, ja muisti tuntuu vain huonontuneen tällä lyhyehköllä aikavälillä. Ei *piip* soikoon, tää ei oo ollenkaan mukavaa.
Kuvitelkaapa itsenne tähän tilanteeseen: Nousette aamulla sängystä, koitat muistella eilistä, no se on pelkkää sumua, joten unohdat sen, menet keittiöön ottamaan aamulääkkeet, puet ulkovaatteet ja lähdet koiran kanssa ulos, sulla on siis selkeä aamurutiini, ylös ulos ja lenkille tyyliin. No, kun tulet lenkiltä, menet takaisin keittiöön ja otat dosetin esiin, koska et muista otitko aamulääkkeet, no otit sinä, unohdit sen puolessa tunnissa. Otat aamulääkkeet joka ainut aamu heti, kun oot noussut ylös sängystä, silti unohdat sen, unohdat rutiinin, joka on ollut sama jo kaksi vuotta, Rutiini, sen tärkeyttä on kuntoutuksissa paasattu kyllästymiseen asti. Se on tärkeää, siksi mulla on rutiini, josta en poikkea koskaan. Miksi unohdan sen? En tiedä... Kun se pahuksen dosetti on tarkistettu ja on todettu että lääkkeet on otettu, alat tehdä päivän töitä kotona. Onko pestävänä pyykkiä? On, ala pestä niitä. Pitääkö imuroida? Joo tai ei. Onko astianpesukone täynnä pestäviä astioita vai jo pestyjä? Likaisia = laita kone käyntiin, puhtaita = tyhjää kone. Pyykinpesukone pysähtyi, aika laittaa pyykit kuivumaan. Väsyttää... Menet sohvalle kerämään voimia, sairaus on heikentänyt sinua. Makaat sohvalla puolisen tuntia, unohdat kokonaan että astianpesukone on päällä, joten se jää päälle vielä jopa pariksi tunniksi pesuohjelman loppumisen jälkeen. Koska mielestäsi kaikki tehtävänä ollut on tehty, rentoudut ja odotat puolisosi tuloa kotiin. Hän tulee kotiin, tervehditte, ja puolisosi kysyy miten päivä on sujunut ja mitä olet puuhannut? Ja juuri kun aiot avata suusi ja kertoa päivästäsi... PUFFF! Muisti on tyhjää täynnä! Siis hetkinen? Miten tässä näin kävi? Miksen muista? Hetkinen... Muistat että ilmeisesti olet noussut sängystä, koska olet hereillä ja olohuoneessa. Mutta entäs kaikki muu? Et todellakaan muista. Puolisosi kiertää kodin tottuneesti läpi, ja toteaa että olet käynyt aamulenkillä. pessyt pyykkiä, tiskikone on päällä vielä, puolisosi sammuttaa sen ja toteaa että olet myös tiskannut astiat. Et muista mitään, vaikka näet itse mitä olet tehnyt, et vain yhdistä itseäsi tekemiisi askareisiin... Menneet päivät, tyhjää, menneet viikot, satunnaisia muistoja, muuten tyhjää, menneet kuukaudet, ei helkkari, turha edes kysyä mitä muistan, javuodet, ei, niistä ei puhuta koska en muista.
Noin, kuvitelkaaåa omalle kohdallenne tuollainen. Koska muisti tuntuu katoavan vauhdilla, tunnen välillä jopa lievää pakokauhua. Katoaako mun muisti kokonaan? Toivon todella että niin ei käy. Sitten vielä ne muut kognitiiviset ongelmat. Puhe, vaikeaa, ja se alkaa varmasti kuulua pikkuhiljaa ulospäin selkeästi, unohtelen hurjasti sanoja, ja järkevien lauseiden rakentaminen on haasteellista. Miettikää miltä tuntuu puhua kun joudut samalla koko ajan työstää päässäsi sanoja oikeille paikoilleen ja rakentaa fiksuja lauseita? Tuollainen ei näy päällepäin, mutta teen tosissani töitä puheen, sanojen ja lauseiden eteen. Se on raskasta. Pystyn kyllä keskustelemaan ihmisten kanssa, mutta mitä pidempää puhun, sen paremmin mun ouhe ja sana ongelmat alkaa paistaa läpi.
Yhteenveto: Kaikki tuo on oikeasti tosi paskamaista. Mutta kun noille oireille ei voi mitään. Sekös tässä ärsyttää... Kipuja voi hoitaa monella eri tavalla, tuntopuutokset pitkin kroppaa ei haittaa, lihakset nykii, ei haittaa, fatiikki, pyh pah, muisti ja puhe? APUA! Tässäpä ajateltavaa teille rakkaat lukijat. Nyt menen takaisin sohvalle, silmät väsyy ruudun katsomiseen ja sormet ei jaksa enää näpyttää, ne kangistuu, ja se sattuu jos ne kangistuu liikaa. Kyllä, valitettavasti myös kirjoittaminen on vaikeaa nykyään, kirjoitin sitten kynällä tai näppäimistöllä. Mutta ajatelkaa oikeasti, millaista on elää kun muisti menee ja puhe takkuaa. On haasteellista. Mukavaa kevättä!
Tilaa:
Kommentit (Atom)