Joulu.... ^^

Oon ihan into piukeena! Rakastan tätä joulun aikaa, saa koristella, leipoa, tehdä jouluruokia jo val,iikso, koristella vänäh lisää ja vielä vähä koristella :D Kyllä, meillä näyttää siltä että täällä on räjähtäny joku joulupommi. Niin ja keittiön pöytä (ja pöydän ympäristö...) näyttää siltä että sielä on räjähyäny joku luovan hullun pommi... :D Oon ehkä ihan vaan "vähän" innostunu tuosta askartelusta... HUPS! :D Pöytä on täynnä kaikkea roinaa ja samoin lattia pöydän ympärillä, on kartonkia, tarvikelaatikoita, helmiä, maaleja, taulupohjia, tehostepapereita,... yms.

Tänään saiki hypätä aikasemmin ylös sängystä ja suunnata sairaalaan, kolmas kerta sähköä on ohi ja nyt saa jo ehkö pikkuhiljaa alkaa odottaa tuloksia, neljännen kerran jälkeen tulokset näkyy jos näkyy, mutta innolla odotan, olis niin ihanaa saada elää niin että rakko ei määrää tahtia, nyt se määrää ja joudun aina miettimään jokapaikas että missähän on se lähin vessa. Kartat teen nykyään niin että suunnistan vessojen mukaan. Se on aikas ikävää. Ja ku jokapaikas ei oo vessoja, tai sit on mutta se on niin onnettoman pieni koppi että en mahdu sinne millää ees keppini kanssa, pyörätuolista puhumattakaan. Mut eipä se haittaa, kyl tän kans on oppinu elämään.

Hehe, mä oon muuten ollu tänä jouluna vähän etuajassa, KAIKKI mahdolliset ja mahdottomat lahjat on jo hankittu, ja siitä oon iloinen. Onneksi oon ollu ajoissa, koska kohta kaupoissa alkaa helvetillinen tungos, kun kaikki ihmiset tuntuu tajuavan yhtäaikaa ja täysin varoittamatta että ei helkkari, kohta on joulu! Sama juttu joka vuosi. Ei oo enää helppoa käydä kaupassakaan, en yhtään tykkää siitä valtavasta ihmismassasta, ei kaikkien seas pysty ees pyörätuolilla liikkumaan. Ja ei ihmiset edes väistä aina, vaikka kuinka koitan sieltä alhaalta tuolista käsin piipittää ja pyytää ihmisiä väistämään. Osa toki väistää, mutta ei hemmetti ku AIKUISET ihmiset tuijottaa mua ku aasi uutta porttia, sen näkösenä eittä olisin muka joku patsas jota voi tuijottaa. Tekis niin mieli joskus tokaista että "ota nyt perkele soikoon sit vaikka kuva jos on pakko tuijottaa pyörätuolis istuvaa naista." Enkä nyt siis todellakaan tarkota näitä hiukan uteliaita tuijottajia jotka hienotunteisesti vaan vähä vilkuilee, vaan näitä jotka vahtaa melkeen suu auki ja leuka lattias asti. Pikkulapsilta tuijottamisen nyt vielä ymmärtääkin, se on pelkkää uteliaisuutta ja niille tapaaan aina hymyillä ja usein saan myös hymyn takaisin. :) Joskus käy tosin niin ikävästi että kun lapsi tuijottaa, sen äiti tai isä riuhtasee lapsen hihasta tai jostain muusta ja alkaa sit ripitttää lastaan siitä hyvästä että vähä kattoi mua. Uskokaa pois, näitäkin tapauksia on, jotku vanhemmat oikeasti alkaa heti räyhätä lapselleen jos vähäki tuijotaa. Se on niin suuri sääli. Eikö sille lapselle voisi kiltisti sanoa että ei saa tuijottaa ja kertoa vaikka että täti ei pysty kävelemäään koska tädin jaloissa on vikaa tai ne on kipeät? Olisko liikaa vaadittu? Vai onko se lapselle julkisella paikalla kovaan ääneen saarnaaminen ja sillä tavoin nöyryyttäminen muka ok? Mun mielestä ei todellakaan ole. Tässä jokin aikaa sitten yks pieni tyttölapsi uskaltautui jopa mun viereeni ja kysyi että mikä tää juttu on missä istun ja miksi istun? Selitin lapselle tottakai että istun pyörätuolissa, ja istun siinä siksi että mun jalat on kipeät enkä pääse kävelemään kunnolla. No sieltä tuli uus kysymys ja se oli että enkö voi enää koskaan kävellä. Sanoin tytölle että tottakai voin kävellä vielä joskus, kun jalat ei enää oo kipeät. Sitte tyttö kiitti, sanoi heipat ja hipsi äitinsä luo. :) Tosta jäi hyvä mieli joten jaan tuom muiston teidän kanssa. :)

Eli älkää rakkaat vanhemmat antako kunnon ripitystä tai kovaan ääneen tehtyä huutokonserttia lapsillenne jos heitä hiukan kiinnostaa esimerkiksi se pyörätuoli. Lapset on uteliaita ja se heille suotakoon, eli pieni tuijottaminen ei oo huutokonsertin arvoinen. Selittäkää lapsillenne kiltisti että mistä on kyse. :)