Oho ja hupsis

Oho tosiaan, nyt vasta havahduin kunnolla siihen että ens viikolla alkaa kuntoutus :D En vaan oo ehtiny edes ajatella koko asiaa, tässä on ollut ihan mielettömästi kaikkea ja koko ajan on saanu ravata joka suuntaan. Viimeksi eilen oli sairaalas känyti, multa otettiin nyt se luuydinnäyte. En voi sanoa että suosittelen, koska jälkikivut on ihan hirveät. Siis, näytteenotto itsessään oli tosi nopea ja kivuton toimenpide. Ennen toimenpidettä sain rauhoittavan ja sit jotaki tujua kipulääkettä ruiskussa. Se oli niin koominen tilanne. Mua päätä lyhyempi pirtsakka nuori hoitajalikka tuo mulle ensin pienen kipon käteen mistä nappasin rauhoittavan, se oli mulle jo entuudestaan tuttu lääke, saan aina sitä kun meen magneettikuvaukseen. Hyh, siihen helvetinkoloon mua ei saa ilman kunnon annosta rauhoittavia. Sitte se vetäsi esiin ruiskun jossa oli jotain oranssinpunaista (hyiiii) litkua. Arvioin hyvin nopeesti tilanteen näin: ahaa, ruosku jossa on jotain karmeen väristä litkua, hetkinen, tossa ruiskussa ei oo neulaa, PERKELE! Tuo litku meinataan lykätä mun suuhuni! Noin, ja samalla kun sain tilannearvioni tehtyä niin se minikokoinen hoitsu huikkaa mulle iloisesti SUU AUKI! :D Kas kun ei vielä sanonu että täältä tulee lentsikka. No minä tein niinku käskettiin vaikka se koko tilanne oli niin naurettava, hoitsu turauttti sen litkun mun suuhun, nielaisin salamana ja HYI HEMMETTI SE MÖMMÖ OLI PAHAA! Hoitaja lykkäs mulle vesikupin ja sitte se kertoi että ruiskussa oli HYVIN vahvaa kipulääkettä että ei sitten sovi lähteä enää mihinkään käveleskelemään. No meni jonku aikaa, aloin rauhottua, tiesin että se tabu tehos, mut sitte tuliki uus tunne, jotaki nousi päähän ja lujaa. Se pahuksen kipulääke :D Se nousi päähän ja hyvin, olo oli melkoisen lötkö ja kun sitten toinen hoitaja tuli mua hakemaan toimenpiteeseen, kävely oli oikeasti hankalaa :D On hyvin haastavaa kävellä ku rauhottava yhdesssä sen tujun kipulääkkeen kanssa haluasi mielelläään toimittaa sut höyhensaarille. Kovasti se hoitaja multa jotain kyseli, ei mitään muistikuvaa että mitä, ja joudui sille sanomaan että kuule, puhutaan vasta ku on päästy toimenpidehuoneeseen, en nyt just oysty keskittymään muuta ku kävelyyn. Hoitajaa vähä tirskutti :D Sitte oltiinki jo huonees, pääsin pitkälleni ja lääkäri tuli paikalle, alotettiin näytteenotto. Eniten siinä sattui se puudutus, loppu oli helppoa. Toki tuntemukset oli erikoisia ja tuntui oudolta, mutta ei niitä voi sanoa kivuksi. Kamalin ääni oli se kun luuhun "porattiin" sillä näytteenotto työkalulla reikä. Se ääni kuulosti ihan ritisevältä lasilta. Siis kaikki nyt tietää miltä kuulostaa kun lasi rikotaa, mut se ei ollu se ääni. Ootteko koskaan kuullu kun lasi hajoaa hitaasti pirstaloitumalla pienen pieniin siruihin? Se ritinä, sellainen ääni kuului ku luu ritisi hajalle. Että siinä kohdassa se epämiellyttävyys oli se ääne. Sitte sen työkalun sisälle tuikattiin se neula, jonka läpi näyte imettiin. Ja se todella tuntui voimmakkaalta imemiseltä. Siis kun se näytehän otettiin rintarangan yläosasta. Tuntui siltä, että solisluiden sisällä oli tosi kireät narut, niin kireät että olkapäät olis pitäny laittaa suppuun rintakehää kohden, samoin niskassa tuntui vetia ja päänkin olis halunnu painaa rintaa kohden. Ei se sen kummemmalta tuntunu :D No se oli silloin se... Sitte se oli helvetti irti ku puudutus lakkas ja kipulääkkeen vaikutus samoin. Alkoi särkeä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän, loppujen lopuksi jouduin soittamaan illalla terveyskeskukseen ja sitä kautta soitin sairaalaan ku tk ei luvannu mua auttaa. Sairaalasta sain ohjeet kuinka toimia ja tiedon että tää kipu on niinkutsuttua luukipua, jolle ei voi oikein mitään. Tähän voi koittaa ottaa ison laakin buranaa ja koittaa kylmäpakkausta, no se kylmä ei mulle sopinu, pahensi vain ja buranakin vaikutti peräti tunnin. Viime yö oli tuskaa, nukkumisesta ei tullu mitään, koko ajan sattui, ku vähäki liikkui. Joten... nukuttuja tunteja taitaa olla ehkä yhteensä 1-2. Ja niinku näkyy niin nytkin oon vielä hereillä. :D Mutta nyt koitan mennä nukkumaan ja parantelemaan rintakehääni :D Tolta se muuten näytti, noin korkealta otettiin näyte.

Mää kuolen jännitykseen...

Tai yritän olla kuolematta ja enemmänki varmaan pelkään ku jännitän. Tiistai hirvittyää mua ihan oikeesti, silloin on se luuydinnäytteen otto. Joo kyllä ne puuduttaa, jipii, mutta ku luun sisustaa ei voi puuduttaa, sielä on hermoja, ja mulla on keskushermostosairaus ja kipusignaalit ihan omanlaiset... En vain ollenkaan pidä ajatuksesta että joku porautuu mun rintakehän kohdalta rintarangan luuhun. Se ajatus vain kuvottaa. Perhana ku siinä on pakko olla hereillä, se on niin "pieni" ja "lyhyt" toimenpide. Pieni ei varmasti toteudu mun kohdalla, pienestä tulee yleensä aina suuri, koska oon jotenki kai outo ku toimenpiteet on muka aina niin vaikeita tehdä mulle. Aina on hermosto väärin, luu vääräs kohtaa tai nivelet oudot. Lyhyt... Joo ja paskat, lyhyestä tulee pitkä mm. edellä mainittujen syiden takia. Ja voi perkeles jos sielä on joku pahuksen opiskelijan planttu joka haluais tehdä toimenpiteen! Ei muuten tee! Mä potkasen sen omatoimisesti pois koko huoneesta. Opiskelijat on satuttanu mua ihan tarpeeksi ku ei oo tarpeeksi sitä kokemusta tai edes hajua siitä mitä ovat tekemässä. Tein aikanaan virheen, ISON virheeen kun päästin lääkäriopiskelijan tekemään mulle selkäydinpunktion! hrrrr...... Se oli hirveää!!! Kaveri ei tienny yhtään mitä tekee ja se kipu... se oli ihan kamalaa. Huusin ku mielipuoli kun se perhanan pikku opiskelijapoika yritti tökätä neulansa oikeaan paikkaa, Kyllä kuulkaa hirvitti että halvaannunko mä. Saateri ku se apina sohi sillä neulalla mihin sattuu ja pelkäsin ihan tosissani että kohta se osuu väärään kohtaan ja neliraajahalvaus on valmis.

Joten, tuon episodin seurauksena traumatisoiduin, enkä päästä enää ikinä opiskelijaa lähellekkään mua. Siis joo, tajuan että kaikki ei oo paskoja ja tää on hirveää yleistystä mutta minkäs teet, liian iso trauma jäi. Opiskelijat hemmetin kuuseen mun läheltä neuloineen.. VARSINKIN jos haluavan tökätä ison neulan mun sisuksiin lähelle selkäydintä tai luuta.

Luojan kiitos saan esilääkityksen ennen toimenpidettä mutta se onki eri asia riittääkö se pitämään mut rauhallisena. Magneettitutkimus kyllä onnistuu ku saan diapamin naamaan ennen sitä mutta ku magneettikuvaus ei satu, se on vaan liian ahdas putki joka mua ahdistaa. Poramainen neula rintarangassa imemässä luuydintä on vähä eri juttu... Näillä mennään.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! <3<

Rentoutumista ^^

Hehe, kyllä, mä otan iiiihan rennosti kotosalla. Mitä nyt virkkaan lähes koko ajan :D Lonkeroisia syntyy ky sieniä sateella. Sateesta puheen ollen, mä niin tykkään tästä säästä mikä nyt vallitsee. Koko viikonlopun on ollut viileää, auringosta ei oo näkyny vilaustakaan viime viikon torstain jälkeen, ja koko ajan sataa tihuuttaa. Mä oikeasti tykkään tästä ja tarkotan sitä :D Tämä ei ole kehnoa sarkasmia.

Ensinnäkin A) Mä oon allergikko, PAHA allergikko ja oireilen koko kesän vaikka ja kuinka paljon. Siks nautin suunnattomasti siitä kun sataa! Siitepölyt huuhtoutuu viemäristä alas ja minä nauran paskasesti päälle :P Oon nimittäin oikeasti allerginen lähes kaikelle vihreälle mitä kesällä pihalta löytyy, lukuunottamatta yhtä puuta, lehtikuusta. Ja oikeasti, oon allerginen ihan tavalliselle ruohollekkin, ei yhtään saa kävellä paljain jaloin nurtsilla kesäisin, koska viimestään seuraavana päivänä jalkoja polttaa ja kutisee.

Ja sitte B) Mäsä rakastaa viileää! :D Siis joo, tosi moni ms tautia sairastava ei siedä lämmintä vaan tykkää viileästä. Mut on toki sitte paljon niitäki jotka nimenomaan nauttii lämmöstä, heille se tekee hyvää mutta sitte viileys ei. Oon ehkä hiukan kade niille jotka pystyy käymään saunassa sairaudesta huolimatta. Itsehän en oo ees vilkaissu saunaa päin yli kolmeen vuoteen. Ei vaan pysty, se lämpö on toki aivan ihanaa, mutta musta tulee kasa makaronia ja kipuja jos uskallankin mennä saunaan. Joten kesät on melkoista aikaa ja viihdynkin siks aina varjossa ja kylmäkallet vieressä. Olishan se tottakai mahtavaa saada nauttia siitä lämmöstä ja auringosta mutta ei. Toki sitten taas toisaalta tässsäkin on kääntöpuoli, toisaalta en nimittäin kaipaa auringossa ja lämmössä olemista ollenkaan, se saa mut voimaan niin huonosti että välillä tuntuu siltä että suorastaan inhoan koko lämpöä ja aurinkoa. Kaikenkaikkiaan voin sanoa että varjossa on paljon mukavampaa <3

Sellasta. Kortisonipöhinät on lähes ohi, kunhan vatta vielä laskee, turvotus on vieläkin melkoinen :D Mut sen ny tmmärtää että se ottaa aikansa. Mutta nyt ei tuu enempää tekstiä, virkkuukoukku nimittäin suorastaan huutaa soffalta :D

Luomuksia

Tällä kertaa ette saa muuta ku mun tekeleitä töllötettäväksi. :D Oon ihan poikki, liikaa hellettä ja kortisonin parantaman olon hämäämänä oon tehny ja menny ku ei tautia oliskaan, mutta nyt tuli raja vastaan. Siis kortisoni paransi oloa kokonaisvaltaisesti niin hybin että minähän otin siitä kaiken irti ku en muistany viime kerrasta että tämä puhti loppuu ku seinään ja tänään se päivä tuli vastaan. Eli kirjoitan enemmän kunhan selkenene tästä :D

Töllisteltävä nro 1. Turvalonkeroita, hyväntekeväisyystyö. Virkkaan siis sairaalaan vietäväksi turvalonkeroita. Nämä lonkeroiset menevät sairaalan keskolaan keskosille jaettaviksi. Näiden tarkoitus on antaa keskosille turvaa ja ennenkaikkea tärkein tehtävä on noilla lonkeroilla, turvalonkero asetetaan keskosen päälle niin, että lonkerot valuvat sen pienen ihmisentaimen käsien ulottuville. Tällöin pikkuinen tarttuu letkujen sijasta lonkeroihin ja näin saadaan letkujen irti repimisen riskiä laskettua. <3

Töllisteltävä nro 2. Kitara. Jeps, tuo on Juhan (siis sen mun miehen :D) kitara, jonka tuunasin alusta loppuun, Juha valitsi itselleen mieluisen aiheen kuvaan. Tuo kitara oli kamala raato ennen tuunausta, ja se hiottiin kokonaan, eli mulla oli KOKONAINEN KITARA työstettävänä! :D <3 IHANAA!!! <3 Siis oikeasti, aatelkaa nyt! Koko kitara! Puhtaaksi hiottu, puun värinen ja kokonaan mun työstettävänä! Kröhöm... Siis... Asiaan. Innostuin. Eli maalasin koko kitaran ja kuvan kitaraan, mustaa maalia meni kitaran kaulaan 2 kerrosta ja loppukitaraan 6 kerrosta :D Kuvan jokaiseen kolmioon maalia meni 4 kerrosta, eli maalia kului aiaka pahuksen reippaasti. Ja isäntä saa kiittää onneaan että oon sen vaimo, muuten tuo olis maksanu ihan mukavasti. Ette kai kuvitellu että teen noita ilmaiseksi? Maalit maksaa ja työtunteja meni vaikka ja kuinka, ehei kuulkaa, en tasan maalaa tollasta ilmaseksi. :D

Siinäpä ne selitykset, nauttikaa kuvista :D Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla niitä :)

Kotona vihdoin

Luojan tähden mikä reissu. Eli siis joo, näköhermon tulehdushan se oli mutta voiton puolella ollaan, silmän osalta siis. Mutta muuten... No, oon aika perhanan romuna. Siis uskomattoman raskas sairaalareissu, ei viimeksi näin raskasta ollu. Sain siis kolmen päivän kortisonitipan siihen tulehdukseen, kyllä se auttoi, hyvinkin, mutta haittavaikutukset puskee aika lujaa päälle, näytän ihan raskaana olevalta naiselta, turposin nimittäin ihan hirvittävän isoksi, Niin ja sokeriarvot pamahti taivaisiin, perjantaina menin sairaalaan ja illala sitte ekan tiputuksen jäljiltä sokeriarvo oli 16. No, ensimmäistä kertaa mun elämäni aikana sokerit oli noin korkealla. Onneksi arvot saatiin laskemaan insuliinilla, sain siis kaikkina kolmena päivänä insuliinia, sunnuntaina sokerit oli jo laskenu hyvin, paastoarvo oli 7 ja tipan aikana se nousi vain yhden pykälän, eikä sen ylemmäs enää noussu.

Oon ihan hirveän pahoillani jos mun tekstini on hankalaa luettavaa, pää on ihan sekasi enkä osaa ajatella kovin selkeästi. Jos mulla ei olis ms tautia, ja näköhermon tulehdus olis siis ollu vaan ihan satunnainen ja harmiton tulehdus ilman mäsää, olisin jättäny tipan väliin ja antanu silmän parantua omia aikojaan. Mua oksettaa, päässä pyörii ihan hitosti, kurkku on ihan älyttömän kipeä, turpoamisesta jo kerroinkin, nukkuminen on vähä niin ja näin ja muutenkin tuntuu siltä että en oikein oo koko aikaa läsnä. Miten sen ny paremmin selittäis... Hmm... Tuntuu siis siltä että välillä oon kyllä hyvinkin läsnä tässä todellisuudessa, eli siis tiedän mitä teen, missä oon, miksi, yms. Mutta sitten välillä taas tuntuu siltä että luisun johonkin toiseen paikkaan, mikään ei tunnu miltään, en oikein tajua mistään mitään enkä osaa ajatella ollenkaan järkevästi, ei vaan aivot raksuta ollenkaan, ja helppoihinkin kysymyksiin vastaaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Olo on siis kertakaikkisen hirveä... Joten lopetan suosiolla kirjoittamisen nyt tähän tältä erää, ja palaan asiaan jahka olo on vähän selväpäisempi.